Olen tottunut palvelemaan ihmisiä jo työni puolesta. Ja se sujuu minulta luonnostaan. Tänä aamuna kuitenkin hämmästyin totaalisesti kun ystäväni tuli keittiöstä ja tarjoutui viemään aamiaisastiani puolestani tiskiin. Vastasin kuitenkin kieltävästi ja vein astiat itse. Myöhemmin päivällä mietin, miksi ihmeessä tuntui niin kohtuuttomalta ottaa palvelus vastaan. En vain yksinkertaisesti pystynyt. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minua palvellaan.
Jo muutaman päivän aikana olen huomannut eron maailman normaalin ja Jumalan normaalin välillä. Maailmassa pyrimme parhaimmilla teoilla vain omaan hyväämme. Muilla ihmisillä täällä ei ole minkäänlaista pakotetta käyttäytyä mukavasti minua kohtaan ja silti he tekevät niin.
Aikuisina olemme oppineet, että meidän täytyy olla rakastettavia, jotta meitä rakastettaisiin. Jumalan rakkauden vielä ymmärrän, koska Hän on kaikkivaltias. Hän yksinkertaisesti pystyy rakastamaan pyyteettömästi. Täällä olen joutunut määrittelemään uuden normaalin monessa asiassa.
Näen ensimmäistä kertaa elämässäni mitä rakkauden kaksoiskäsky, rakasta Herraa sinun Jumalaasi koko sydämestäsi ja lähimmäistä niin kuin itseäsi, todella tarkoittaa. Ja se todella näkyy! Täällä ihmiset ajattelevat toisistaan lähtökohtaisesti hyvää, eikä kukaan ei yritä vain hyötyä toisista. En ole suoraan sanottuna edes tähän mennessä uskonut, että se voisi oikeasti toimia arjessa. Nyt uskon.
Ehkä joku kaunis päivä uskallan antaa jonkun tarjota minulle tuolia istuttavaksi. Hah, sen päivän kun näkisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti