Menestyksen mitta

Lapset, mikä loppumaton vertailun kohde. Kristityt ovat jo päässeet yli tarpeesta kehuskella uudella talolla tai autolla, koska niitähän nyt ei kuitenkaan voi ottaa taivaaseen mukaan. Omat lapset ovat kuitenkin sitten toinen juttu, koska ne toivottavasti seuraavat aikanaan perässä.

Minä olen periaatteessa loistava esimerkki siitä, millainen käytös ei ole erityisen suotavaa, jos vanhemmat aikovat loistaa kahvipöytäkeskustelussa sunnuntaikokouksen jälkeen; astellaan lukion jälkeen heselle töihin (joka on sinänsä tosi kiva paikka, mutta ei todellakaan vanhempien rankingissa kovin korkealla), muistetaan vaihtaa työpaikkaa tarpeeksi usein, ettei vaan saa ylennystä. Sitten parin vuoden jälkeen haudataan turhat haaveet lapsenlapsista ja muutetaan kotiin vanhempien riemuksi ja riesaksi. Siinä vaiheessa on kuitenkin jo hyvä miettiä, mitä haluaa tehdä aikuisena (ainakin yrittää, että saa jatkossakin nauttia ilmaisista ruokapöydän antimista) ja päätyä kuitenkin kalliiseen kouluun, jonka järjestää YWAM, jossa työntekijät saavat maksaa siitä, että saavat tehdä töitä ja josta ei todellisuudessa edes valmistu mihinkään ammattiin.

Tämän jälkeen olen hyvin onnellinen siitä, että minulla on myös sisaruksia, etteivät vanhempani joudu kovin suuren nöyryytyksen kohteeksi noissa keskusteluissa..

No, mutta itseironia sikseen, oli minulla oikeasti jotain asiaakin. Ovathan nuo toki arvostettavia ominaisuuksia, mutta minun vanhempani saavat olla tyttärestään ylpeitä jollain ihan muilla tavoin..

Vertailu on turhaa. Ensinnäkin se aiheuttaa vain kateutta ihmisten kesken. Kateus taas.. Tarvitseeko siitä sanoa yhtään mitään? Tuloksia voi seurata päivän otsikoista..

Toiseksi, emme ikinä saa aikaan sellaisia standardeja, joilla pystyisimme vertailemaan kokonaisvaltaisesti ihmistä. Itse asiassa juttelimme tästä aiheesta ystäväni kanssa viime viikolla; yritäpä verrata kiveä ja kanaa keskenään.

Kuten YWAM:in Facebook-sivulla asia hienosti ilmaistiin: Todellinen menestys on sitä, että on kuuliainen Jumalalle. Taivaassa on ihan se ja sama kirjoititko seitsemän laudaturia, pääsitkö Idolsin finaaliin tai olitko presidentti vai perusduunari..

Rekrytointia

Seuraavaa inspiraatiota odotellessa saatte nauttia hyvästä musiikista vielä mahtavammalla sanomalla (Room. 1:16).

Meidät on kutsuttu julistamaan evankeliumia kaikille. Ei tarvitse lähteä kuin ruokakauppaan, voidakseen kertoa siitä ihmeellisestä Jumalasta, joka haluaa henkilökohtaisen suhteen meidän jokaisen kanssa. "Herra, miten voin olla työssäsi mukana tänään?" Uskon, että suurimmat seikkailut elämässä lähtevät juuri tuosta kysymyksestä. Varmasti Jumalan olisi paljon helpompaa ratkaista kaikki maailman ongelmat itse, mutta Hän on valinnut toimia meidän kauttamme. Hän on antanut meille tarkoituksen ja tehtävän, joten miksi mekin emme valitsisi tehdä työtä Hänen kanssaan? Ai niin joo, se saattaa olla pelottavaa, saattaa joutua ulos omalta mukavuusalueeltaan ja mikä pahinta, saattaisi oppia jotain uutta itsestään, Jumalasta tai muista ihmisistä! Puhumattakaan siitä, että se voisi olla hauskaa..

Mitä paremmin tutustun Jumalaan, sitä enemmän haluan kertoa Hänestä muille! Kyse ei ole siitä, että olisin velvollinen tekemään niin, vaan siitä, että haluan saada muutkin osalliseksi siitä kaikesta upeasta, mitä itselläni on. Ja sen kuvailemiseen eivät sanat tule ikinä riittämään, mutta aion kuitenkin yrittää.

Outreach-palapelin uusi ulottuvuus

Huh huh, mitä kaikkea on taas tapahtunut muutamassa päivässä! Sen lisäksi, että opetus on ollut mahtavaa (josta varmaan myöhemmin lisää loppuviikosta kun ehdin niin pitkälle, että oikeasti ehtisin prosessoida asioita päivittääkseni ajatuksiani tänne asti) on myös tapahtunut paljon muuta suurta!

Tällä viikolla olen yrittänyt järjestellä raha-asioita ulkomaanaktiota varten. Jostain syystä, vaikka tilanne ulkopuolisen silmin näytti aika toivottamalta, itsellä oli totaalinen rauha kaiken suhteen ja koinkin, että minun täytyy vain ennemmin keskittyä rukoilemaan ja ylistämään, kuin murehtimaan.

Eilen Malesia/Indonesia- tiimimme kutsuttiin koolle henkilökunnan kanssa. Vaikutti vakavalta ja sitä se tavallaan olikin. Toinen tiimimme johtajista oli loukannut jalkansa edellisellä viikolla ja parantuminen aktioon mennessä ei ollut varmaa, toisella oli taas muita esteitä. Pitkään rukoiltuaan he olivat päättäneet, että tiimimme lähtee Israeliin, jonne lähtijöitä ei ollut alun perin kuin muutama.

Muutaman minuutin shokin jälkeen sain koottua ajatukseni. Ymmärsin, että Jumala oli minulle antanut merkkiä näyssä tästä, mutta olin silloin sen tulkinnut vain oman ymmärrykseni mukaan. Muutenkin päivän aikana kaikki tuntui vain loksahtavan paikoilleen kaikilla matkan osa-alueilla. Rahat halvempiin lentolippuihin järjestyivät uskomattomalla tavalla, kun sain tukijoita yllättäviltä tahoilta.

Reilun kuukauden päästä suunnataan siis lentokoneen nokka kohti Tel Avivia. Tunnelmat tulevaa aktiota kohtaan on innostuneita. Mahtavaa päästä tutustumaan Israeliin 9 viikoksi! Tällä hetkellä tarkemmat suunnitelmat ohjelman suhteen ovat vielä auki, mutta nekin tulevat varmasti selviämään kuten Psalmissa 139 nerokkaasti todetaan:

17 Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! 18 Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

Tälläkään kertaa Jumala ei pettänyt luottamustani.

Äidin ja tyttären suosikki

Mahtava viikko meneillään, aiheena suunniteltu tulevaisuus! Odotan innolla, että ehdin päivittää aiheesta! Jumala on niin hyvä! <3

Aikalisä

Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti. Kaksi kuukautta on nyt paahdettu Evijärvellä ja ”vähän” sen ympäristössäkin. Viime opetusviikko oli poikkeuksellisesti Perheniemessä Lahden lähellä, josta suuntasimme Keski-Suomeen. Intensiivinen opetus ja kertyneet kilometrit ovat vaatineet veronsa. Jumala muistutti viime viikolla, kuinka tärkeää on pitää yllä suhdetta Hänen kanssaan, vaikka tekemistä ympärillä olisikin paljon. Kun muu porukka on tällä viikolla Arkki-leirillä, minä suuntasin Pohjois-Pohjanmaalle. Muutama päivä vanhempien nurkissa ilman mitään erityistä tekemistä tuli tarpeeseen. Käytin ajan lueskellen, rukoillen ja ylistäen Jumalaa. Loistavaa.

Olen jo jollain tapaa sisäistänyt kuinka paljon ”työtä” Jumalan lähellä kulkeminen vaatii. Se oli asia, mitä eniten pelkäsin ennen uskoontuloani. Tiesin jo jollain tasolla, että Hän haluaa minulta täyttä omistautumista. Ajattelin, että ”uskovana” oleminen on tylsää (tämä harhakuvitelma lienee aika monella). Se, jonka Jumala on tylsä, ei varmasti ole tutustunut samaan elävään Jumalaan, josta Raamattu puhuu.

Hassua, että ajauduin muistelemaan tätä juuri tänään, kun tuosta elämäni tärkeimmästä päätöksestä on kuulunut tasan 10 kuukautta! Voin kyllä valehtelematta sanoa, että tuo aika on ollut elämässäni haastavinta, mahtavinta, itkuisinta, onnellisinta, opettavaisinta, turvallisinta, mutta ennen kaikkea mielenkiintoisinta tähän mennessä (listaa olisi voinut jatkaa loputtomiin, mutta yritän pysytellä hyvän maun rajoissa). Herra tietää tarkalleen, mitä haasteita juuri minun luonteeni tarvitsee. Hän on mahtava!!

Välillä on raskaita aikoja. Päiviä jolloin tuntuu, että Taivaallinen Isä on kaukana. Hetkiä jolloin ajattelee, ettei Jumala kuule minua, vaikka kuinka huudan. Mutta ne ovat vain tunteita, eivät koko totuus. Silti en tiedä mitään parempaa kuin olla Hänen lapsensa. Jeesuksen seuraaminen on kaiken työn ja tuskan arvoista. Joka ikinen hetki.