Jälkitunnelmia

Olin Helluntailaisten Juhannuskonferenssissa siis viime viikonloppuna sitten 11 vuoteen. Oli mahtavaa nähdä tuttuja, kuunnella hyviä saarnoja ja ylistää. Etenkin Pekka Perhon lauantai-iltainen puhe oli ihan mieletön! Sen kuulleet ymmärtävät varmaan nyt paremmin, millainen viime viikko meillä oli täällä Ruurikkalassa kun Pekka oli opettamassa.

Pekka herätteli astumaan ulos omalta mukavuusalueeltaan. Jumalalla on meidän varallemme mahtavia suunnitelmia (Ps. 139:17-18). Haluammeko missata ne vain siitä syystä, että pelkäämme?! Hän on Sanassaan luvannut olla kanssamme joka hetki. Taivaallinen Isä todella haluaa meidän olevan onnellisia kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään hetkellisesti tai viikonloppuisin. Hän tuntee meidät paljon paremmin kuin me itse!

Erityisesti minuun kolahti se, että meidän pitäisi olla valmiita Jumalan työtovereiksi joka hetki. Itse olen jollain tapaa ajatellut, että nyt menen ja sen jälkeen olen ”vapaalla”. Tunnustan myös usein rukoilevani kivoja asioita mieluummin kuin Jumalan tahdon toteutumista. (Näyttää kirjoitettuna vielä pahemmalta, mutta aion kyllä tehdä tuossa asiassa parannusta!) Kun olemme täysillä mukana Hänen suunnitelmissaan, Hän pitää meistä huolen ja antaa kaiken mitä tarvitsemme (1.Piet. 5:7).

Viime viikko oli yhtä suurta ahaa-elämystä. En ollut selvästikään vielä ymmärtänyt, kuinka paljon olemme Jumalan lapsina. Ei ole kyse siitä että rukoilisi tai lukisi Raamattua tietyn verran päivässä tai kävisi joka sunnuntai seurakunnassa (enkä nyt tarkoita etteivät nämä olisi tärkeitä, sillä ne ovat!). Mutta Hän todellakin haluaa toimivan suhteen kanssamme! Suhteen, jota täytyy ylläpitää, jotta se säilyisi hyvänä. Joku saattaa ajatella sen olevan työlästä, mutta palkinto on paras mahdollinen (tähän aioin etsiä jonkin hyvän paikan Raamatusta, mutta niitä oli niin paljon, että sellaisen todennäköisesti löytää jo pelkästään avaamalla Raamattunsa..)!

Pystyn keskittymään paremmin, kun esim. piirrän samaan aikaan. Tässä viime viikon "sivutulosta".

Valheiden paljastusta

Tämän viikon aiheena on ollut Identiteetti Kristuksessa. Asiat, joita olemme käyneet läpi, ovat todella aikaa vieviä ja olenkin joutunut pitämään hieman taukoa kirjoittamisessa. En vain ole saanut ajatuksiani kasaan. Tähän mennessä viikko on osoittanut yhä enemmän, kuinka Jumala tarjoaa vastauksen joka ikiseen kysymykseen. Meidän tarvitsee vain luottaa Häneen! Ei ehkä kuulosta niin helpolta kun on tottunut olemaan ”oman itsensä herra tai rouva”.

Olemme puhuneet paljon siitä, kuinka vihollinen yrittää syöttää meille toinen toistaan uskottavampia valheita, jotka vaikuttavat siihen kuinka toimimme. Tässä muutama esimerkki niistä:

Minä en riitä.

En ole tarpeeksi kaunis.

Kukaan ei rakasta minua.

En ole enää arvokas.

Rakennamme identiteettimme ulkoapäin. Uskomme mieluummin, mitä muut meistä sanovat, kuin luottaisimme siihen, mitä Jumala meistä ajattelee. Viime viikolla teimme harjoituksen, jossa kysyin Jumalalta, mitä Hän minusta ajattelee. Asiat, mitä paperille kirjoitin, olivat kuin laimentamatonta mehua; niin makeaa, etten usko, että olisin voinut itse keksiä mitään tällaista:

”… Sinä olet minun silmäteräni, Minä rakastan sinua ja haluan aina parastasi… Olet herkkä kuin kaunein kukka, mutta Minä en anna sinun lakastua...”

Haluaisin uskoa tuon ja aioin todellakin joku päivä vielä niin tehdäkin!

Tässä siis suuri pala purtavaksi:

Mikä on suurin valhe, jonka olet itsestäsi uskonut?

Kirjoitin omani eilen peiliin, jonka löin vasaralla rikki. Seitsemän vuotta epäonnea? Ehkä, mutta minulle se oli uskon teko; luotan siihen, että Kaikkivaltias Jumala pystyy poistamaan valheen elämästäni. Se tuskin käy hetkessä, mutta en aio enää antaa tuon valheen rajoittaa suhdettani Hänessä!

Kielimuuri

Tänään tiskatessa oli aikaa katsella vähän ympärilleni.. Tässä se pieni ero suomalaisten ja amerikkalaisten kasvatuksessa.

 

(Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi)

Is God Good?

Tässä tiivistettynä eilisen opetusta Jumalan luonteesta ja olemuksesta. Englannin kielen ymmärtäminenkin saa joka päivä aivan uusia ulottuvuuksia kun opetus on kaksikielistä. Enjoy and learn!

Yöseikkailu

Tämä siis tapahtui viime yönä. Ketään en voi tietenkään pakottaa uskomaan yhtään mitään, mutta tarina on paljon hauskempi, jos sen ajattelee kuin minä.

En saanut illalla unta, joten aloin rukoilla. Yhtäkkiä mieleen tuli ajatus, että jangstereilla (kuten kutsumme rippikoululaisia, jotka majoittuvat keskuksessa viikon ajan) ei ole kaikki ihan kunnossa. Jatkoin rukoilemista ja pyysin Jumalalta merkkiä, jos Hän haluaa minun menemään ikkunaan (joka on tosin takapihalle päin, eli ei järin hyödylliseen suuntaan) katsomaan.  Kuulin ystäväni yskähtävän viereisessä huoneessa ja rukoilin, että jos minun todella täytyisi nousta vahtimaan, niin hän yskisi kovasti.

Kello oli jo lähemmäs yksi yöllä kun ystäväni alkoi yskiä. Rukoilin vielä toista merkkiä, koska olin juuri nukahtamaisillani, enkä todellakaan halunnut nousta. Jos siis olisi pakko, ystäväni yskisi 5 kertaa. Yksi, kaksi.. kolme, neljä, viisi. Sitten hän hiljeni.

Nousin ylös ja menin ikkunan ääreen. Samassa näin jangstereita hiippailemassa ikkunan ohi. Voi ei, tämä tästä vielä puuttui, että pitää lähteä komentelemaan teinipoikia keskellä yötä!

Menin kuitenkin ulos ja kuuntelin. Tieltä kuului ääniä ja kohta näinkin kuuden pojan hiippailevan metsän läpi, pellonlaitaa pitkin. Kun pojat huomasivat minut, jono pysähtyi yhtäkkiä.

- Eikö tää oo aika myöhäinen aika olla iltalenkillä?

- (Syvä hiljaisuus)

- Näytätte aika syyllisiltä, mikä on homman nimi?

- Ei mikään..

- Hei, no sitte heti nukkumaan!

Pojat painelivat varaston taakse ja jäin paikalleni. Kohta joku kurkistikin nurkan takaa.

- Pidättekö te mua ihan tyhmänä?

- Eii..

Tämän jälkeen pojat marssivat siistissä jonossa majoitusrakennukselle ja kiipesivät vuorotellen ikkunasta sisään. Nappasin ikkunan alla olleen tuolin mukaani ja toivotin jangstereille hyvät yöt.

Katselivat minua tänään aamiaisella aika varovaisen näköisinä. Hassua.

Epäsyntymäpäivä

Eilen oli vähän huono päivä. Jostain syystä Vihollinen nosti valheita mieleen. Valheita, etten olisi erityisen tärkeä oikeastaan kenellekään. Otin aikalisän. Menin kävelylle ja rukoilin asioita. Rukoilin, että yksi ainoa ihminen sanoisi pitävänsä minusta vain oman itseni takia.

Tänään olin jo unohtanut koko rukouksen. Yhtäkkiä päivällisen jälkeen alkoi tapahtua pojat tulivat kitaroiden kanssa, kaikki alkoivat laulaa onnittelulaulua ja Suosikkiamerikkalaiseni toi kahta (!!) jäätelöannosta. Meni pitkään ennen kuin tajusin, että kaikki laulavat minulle. Aloin itkeä liikutuksesta. (Jes, näin tehdään hyvä vaikutus uusiin perheenjäseniin.) Sain myöhemmin illalla vielä lahjan ja kortin, joka oli kirjoitettu täyteen ihania asioita minusta. (Ai niin, ja jaksoin syödä ehkä neljäsosan kaikesta jäätelöstä.)

Hieman myöhemmin soitin kotiin. Äiti kertoi, että 5-vuotias siskontyttöni oli itkenyt itsensä kahtena iltana uneen, koska ikävöi minua niin kovasti. Päiväunille mennessään hän oli pyytänyt pikkusiskoltani, voisivatko he soittaa minulle illalla. Kaikilla muillakin tuntui olleen ikävä..

Mieleeni tuli reilun viikon takainen keskustelu siitä, kun Jeesus ruokki 5000 miestä vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla. (Luuk. 9:10-17) Pohdin silloin, miksi tähteitä jäi 12 korillista. Ylimääräinen ruokahan on turhaa! Joku esitti, että siihen aikaan juutalaisessa kulttuurissa oli tavallista, että mikäli ruokaa ei jäänyt, sitä oli ollut liian vähän. Toinen taas, että Jumala haluaa antaa meille aina ylitsevuotavasti, paljon enemmän kun pyydämme.

 

Tänään Jumala todellakin antoi minulle paljon enemmän kun pyysin. Mietin, että jos uudet perheenjäseneni, jotka olen tuntenut nyt noin 4 päivää, rakastavat minua itsenäni näin paljon, kuinka paljon enemmän Taivaan Isä rakastaa minua? Hänhän on sentään luonut minut kuvakseen ja kulkenut vierellä 22 vuotta.

Vaihteeksi hyvääkin viihdettä

Maanantai-ilta kului mukavasti popcornien ja laatuviihteen parissa. Tässä Karavaanarien jaksossa siis DTS:n henkilökunnasta Suosikkiamerikkalaiseni ja pitkätukkainen kaveri. Lisää jaksoja luvassa kesän mittaan, maltan tuskin odottaa! Muista kohtauksista ei laatutakuuta. Pääset katsomaan jakson tästä.

Määritä uusi normaali

Olen tottunut palvelemaan ihmisiä jo työni puolesta. Ja se sujuu minulta luonnostaan. Tänä aamuna kuitenkin hämmästyin totaalisesti kun ystäväni tuli keittiöstä ja tarjoutui viemään aamiaisastiani puolestani tiskiin. Vastasin kuitenkin kieltävästi ja vein astiat itse. Myöhemmin päivällä mietin, miksi ihmeessä tuntui niin kohtuuttomalta ottaa palvelus vastaan. En vain yksinkertaisesti pystynyt. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minua palvellaan.

Jo muutaman päivän aikana olen huomannut eron maailman normaalin ja Jumalan normaalin välillä. Maailmassa pyrimme parhaimmilla teoilla vain omaan hyväämme. Muilla ihmisillä täällä ei ole minkäänlaista pakotetta käyttäytyä mukavasti minua kohtaan ja silti he tekevät niin.

Aikuisina olemme oppineet, että meidän täytyy olla rakastettavia, jotta meitä rakastettaisiin. Jumalan rakkauden vielä ymmärrän, koska Hän on kaikkivaltias. Hän yksinkertaisesti pystyy rakastamaan pyyteettömästi. Täällä olen joutunut määrittelemään uuden normaalin monessa asiassa.

Näen ensimmäistä kertaa elämässäni mitä rakkauden kaksoiskäsky, rakasta Herraa sinun Jumalaasi koko sydämestäsi ja lähimmäistä niin kuin itseäsi, todella tarkoittaa. Ja se todella näkyy! Täällä ihmiset ajattelevat toisistaan lähtökohtaisesti hyvää, eikä kukaan ei yritä vain hyötyä toisista. En ole suoraan sanottuna edes tähän mennessä uskonut, että se voisi oikeasti toimia arjessa. Nyt uskon.

Ehkä joku kaunis päivä uskallan antaa jonkun tarjota minulle tuolia istuttavaksi. Hah, sen päivän kun näkisi.

Kauan odotettu päivä

Tänään olisi edessä muutto Evijärvelle. Tuleva DTS jännittää aika paljon. Pakkailut on onneksi jo ohi (ja kyllä sitä tavaraa mukaan lähteekin, kuka tuota roinaa oikein kerää?!).

Tuntuu, että tästä lähtee uusi sivu elämässä. Kaikkihan alkoi viime syksynä kun eräs intialais-amerikkalainen saarnaaja puhui äidilleni tyttärestä, joka tulee lähtemään ulkomaille muiden nuorten kanssa. Asia jäi silloin vielä pöytälaatikkoon, mutta kun kaveri alkoi talvella puhua opetuslapseuskoulusta, miehen puheet muistuivat mieleen. Aloin tutustua Missionuoriin ja katsella mahdollisuuksia. Suurin syy kuitenkin DTS:iin lähtemiseen on Jumalan Sanan nälkä. Haluan todella kasvaa uskossani ja toivon, että tuolta koulusta saa mahtavat eväät siihen. Hakuprosessiin mahtui paljon hauskoja ”sattumia”. Taivaan Iskä on selvästi johdattanut tytön keltaisissa saappaissa kasvamaan tuonne Ruurikkalan kuplan sisään. Tästä lähtien postaukset syntyvät siis sieltä.

Sunnuntaina juhlimme sisarusten ja heidän perheidensä kanssa läksiäisiäni ja tämänpäiväisiä synttäreitä etukäteen. Sisko oli leiponut niin äärimmäisen ihanan vadelmabrowniejuustokakun, että tulen sokerihumalaan melkein jo pelkästä ajatuksesta.

Hyvän mielen musiikkia

Talvella erehdyin liittymään ryhmään En valita helteestä. Olipa muuten kovia pakkasia, muistatteko?

Sen lisäksi, että melodia on tarttuva, myös sanat ovat ihanat. <3

Suunnitelmia

Tunnustaudun suunnittelijaksi. Suunnittelen kaiken mieluiten itse, eivätpähän ole muut tyrkyttämässä omia ideoitaan. Olen hyvä suunnittelija, varsinkin omasta mielestäni! Ainoa ongelma on, etteivät muut ole liikuteltavissa niiden suunnitelmien mukaan. Useimmiten syy mahtavien skenaarioiden kariutumiseen on ollut muissa. Hassu juttu!

8 kuukautta sitten vaihdoin elämäni pääsuunnittelijaa. Oli aika rankka paikka tunnustaa, etten ole tarpeeksi hyvä tai lahjakas suunnittelemaan edes omaa elämääni. Varsinkin kun tämä suunnittelija laittoi kaiken uusiksi! Asiat eivät yhtäkkiä olleet, niin kuin ne oli itse kaavaillut. Jumala kuitenkin järjesti töitä, uskovia ystäviä, kaipaamani aikaa perheen parissa ja paljon muuta! Kun mietin aikaa taaksepäin, tajuan, että olen saanut enemmän kaikkea hyvää kuin olisin saattanut ikinä toivoa.

Rukoilin kerran Raamattua lukiessani Jumalalta kohtaa, jossa voisin erityisesti kasvaa. Tuo kohta löytyi Jaakobin kirjeestä luvusta 4:

13 Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: "Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot."

14 Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu.

15 Näin teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä."

16 Mutta nyt te kerskutte ja rehentelette. Kaikki tuollainen kerskailu on pahasta.

17 Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin.

Tuo osui niin arkaan paikkaan, että mökötin fiksusti ja aikuismaisesti Jumalalle muutaman päivän. Kun vain malttaisin olla sotkematta omia näppejäni asioihin! Joskus tuntuisi mukavalta vähän jouduttaa asioita tai pelata omaan pussiin ja välttää ikävät velvollisuudet. Tarvittaessa saan ylhäältä muistutusta, että kuka on pomo. Eihän se ole kivaa, mutta mahtavaa on, että tietää Taivaallisen Iskän olevan aina oikeassa. 

Pitää vain rehellisesti hyväksyä, ettei Jumala ole mikään lampun henki, joka toteuttaa kaikki toiveet. Tämän oivaltaessaan pääsee huomattavasti helpommalla. Itse vielä työstän asiaa..

Haaste

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Fil. 4:6

Joskus tuntuu, ettei Jumalan huoleksi voi antaa kaikkia asioita, vaan niiden pitää olla sellaisia, mitä ei voi itse ratkaista. Kuulun niihin ihmisiin, jotka haluavat suunnitella ja tehdä kaiken viimeisen päälle kunnolla ja valmiiksi. Välillä tuo piirre tuntuu aiheuttavan harmaita hiuksia (vielä ei ole onneksi näkynyt ainuttakaan). Tuo Filippiläiskirjeen jae on kuitenkin muodostunut yhdeksi suosikkikohdakseni. Käytännössähän tuo siis tarkoittaa, ettei meidän ihmisten tarvitse stressata yhtään mistään, vaan keskittyä kaikkiin kivoihin asioihin. Ainoa, mitä tarvitsee tehdä; rukoile, ano ja kiitä. Helppoa, eikö? Ja kaiken muun hyvän lisäksi voi luottaa siihen, että asiat järjestyvät loppujen lopuksi vielä paremmin, miten ne itse olisi osannut järjestää.

Tässä siis haaste tulevalle viikolle. Älä murehdi mistään. Jätä kaikki ongelmat rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalalle. Sen jälkeen ajattele kivoja asioita (esimerkiksi ihanaa säätä ja luontoa).

Pieni esimerkkitoteutus tosielämästä:

Kirjaston lehti hukassa! (Voi ei! Paniikki! Kohtelen kirjoja aina todella nätisti ja palautan ne ajoissa. Karhukirje aiheutti siis vähintään sydämentykytystä.) Etsin lehteä koko illan ja loppujen lopuksi huomasin tarkistavani kaappeja jo kolmanteen kertaan. Puolen yön aikaan ei auttanut kun luovuttaa. Niinpä rukoilin. Kun lehteä ei seuraavanakaan päivänä ilmestynyt, kävelin lakki kourassa kirjastoon ja kerroin hukanneeni sen. Kirjastotäti kuitenkin halusi välttämättä vielä käydä tarkistamassa hyllystä (siinä vaiheessa nöyryytyksen määrä alkoi hipoa jo huippulukemia; miten lehti olisi muka hyllyyn ilmestynyt). Mutta siitähän se tarttui ensimmäisenä kirjastotädin käteen!  Poistivat karhumaksut ja pyysivät anteeksi. Mukavaa. Toivoin vain, että olisin tajunnut jättää asian Jumalalle aiemmin. Olisin säästynyt turhalta etsimiseltä.

Moi!

Olen 22-vuotias neitokainen, joka lokakuussa 2010 päätti alkaa seuraamaan Jumalaa täydestä sydämestään. Sen jälkeen elämä onkin ollut yhtä suurta mahtavaa hullunmyllyä! Tämä blogi keskittyy siihen, miten Taivaallinen Isä johdattaa ja käyttää omaansa ja mitä ajatuksia on tuon suuren matkan varrella. Ja niitähän varmasti riittää! Haluankin jakaa kaikkea, mitä Jumala tekee, teidän kanssanne. Ajatuksia, iloa, musiikkia, tapahtumia ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä!

Seuraavaksi vähän itsestäni ja historiastani: Kasvoin aika tavallisessa helluntailais-luterilaiseen perheeseessä, johon kuuluu lisäkseni isä, äiti ja 3 sisarusta. Voisi sanoa, että Jumala on aina ollut osa elämääni, mutta kun lapsenusko jäi, maailma vei mukanaan. Lukion jälkeen kun aloin hankkimaan omaa punaista tupaa ja perunamaata, tajusin, etteivät asiat mene niin. Minulle ei riittänyt mitä saavutin, aina tuntui t-y-h-j-ä-l-t-ä. Aloin rukoilla ja tajusin, että tarvitsen täyskäännöksen. Uusiksi menivät niin työkuviot kuin ihmissuhteetkin kun muutin takaisin vanhempieni luo ja annoin itseni täysin Jumalalle. Se on päätös, jota en ole katunut hetkeäkään! Siitä lähtien asiat ovat vain järjestyneet, eivät ehkä aina omalla mieluisella tavalla, mutta aina parhain päin.

Blogin nimi, Keltaisissa saappaissa, on esimakua siitä kuinka Herra minua tulee käyttämään suunnitelmissaan. Pääsiäisenä 2011 Ruurikkalassa Jumala puhui minulle keltaisista kumisaappaista, ilon saappaista, jotka jalassa saan viedä Hänen sanaansa eteenpäin ja todistaa siitä ylitsevuotavasta rakkaudesta, jota Hänellä on tarjottavanaan meille jokaiselle.

Tästä matka siis alkaa, toivottavasti viihdytte!