Vapaaehtoistyötä Tel Avivissa

Olemme työskennelleet nyt kaksi päivää eri seurakunnissa ja auttaneet järjestämään ruoka- ja vaateapua sitä tarvitseville. Sen lisäksi, miten tärkeä meidän panoksemme on ollut järjestäjille ja apua tarvitseville, olen tajunnut, kuinka paljon itse olen saanut nauttia työstä. On vain niin palkitsevaa nähdä ne onnelliset ilmeet, kun asettaa lautasen eteen ja hymyilee. Jesaja 58:7-9 kuvaa niin täydellisesti, mitä todellinen lähimmäisenrakkaus voi saada aikaan:

murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.  Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.  Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."

Olemme jutelleet ihmisten kanssa täällä hostellilla. Osa heistä on ollut ihmeissään, miksi olemme valmiita maksamaan omat kulumme siitä, että saamme tehdä vapaaehtoistyötä täällä. Eräs meistä kertoi yhdeksi syistä sen, kuinka se kasvattaa meidän luonnettamme enemmän Kristuksen kaltaiseksi. Pari saksalaiskaveria olivat jopa niin inspiroituneita, että aikoivat kirjoittaa meistä blogiinsa. Lisäksi olemme mahdollisuuksien mukaan soittaneet hengellistä musiikkia oleskelutiloissa.

Ajatuksia Israelin maaperältä

Lentomatkat Riikaan ja Tel Aviviin sujuivat hyvin. Lentokentissä on jotain todella kiehtovaa. Paljon eri kieliä ja kulttuureita, vaikka lentokentät näyttävät loppujen lopuksi kaikki aika samalta. Ehkä myös se tunne, kun on rinkka selässä, passi kädessä ja voisi periaatteessa suunnata minne tahansa päin maailmaa. Seuraan myös aina muita ihmisiä; mistähän tuo on tulossa, mikähän tuon tarina on, mistähän tuo on kotoisin.. Elämäntarinat ovat mielenkiintoisia. Voin vain kuvitella Jumalan suuren kirjaston, jossa on meidän kaikkien elämänkertakirjamme. Olisi upeaa päästä sinne tutkimaan.

Yövyimme Tel Avivin lentokentällä ja todellisuudessa olen aika yllättynyt siitä, miten hyvin siellä pystyi nukkumaan. Meluisa terminaali, kova kivilattia ja jo aikoja sitten loppuneet eväät. Tajusin, kuinka vähän ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen ja tyytyväinen. 

Lentokentän luksusoloista huolimatta käytän tämän päivän lepäämiseen. Ohjelmassa on päiväunien lisäksi John ja Stasi Eldredgen Valloittava salaisuus. En koskaan uskonut lukevani kirjaa, jossa on vaaleanpunaiset ruusukannet. Luulen kuitenkin, että Jumala haluaa kertoa minulle asioita tuon kirjan kautta. Ehkä tarvitsen elämääni vähän vaaleanpunaista ruusuperspektiiviä kaiken sotakirjallisuuden ja kriittisyyden jälkeen. Kuka tietää..

Lähtötunnelmia

Vihdoinkin! Koko kesän etsin keltaisia saappaita. Eilen, päivää ennen Israeliin lähtöä ne vihdoin löytyivät. Saappaat ovat lähinnä minua itseäni varten, eihän nyt kumisaappailla tee mitään missään muualla kuin sateisessa Suomessa…

Joka tapauksessa tuntuu hassulta, että saappaat löytyivät juuri eilen. Samalla reissulla kävimme myös kysymässä eläinkaupasta hiirenloukkuja, koska eräs yhteyshenkilömme Israelista pyysi tuomaan niitä. Ei kuulemma ollut.. Ylipäätään helsinkiläiset vain nyrpistelivät nenäänsä kun kyselimme loukkuja sieltä sun täältä. Pääkaupunkiseudullahan ei tunnetusti ole rotta(hiiri)ongelmaa, onhan citykaneissa jo ihan tarpeeksi haastetta. Onneksi ei sentään tarvitse enää pillipiipareita apuun soitella.

Tänään siis nokka kohti Israelia. Tunnelmat ovat jännittyneet, mutta sitäkin innostuneemmat. Monenlaista puuhaa tässä on ollutkin. Toinen tiimin johtajista haki passinsa eilen aamulla ja eräs tiimiläinen kävi vielä ostamassa rinkan vain muutama tunti ennen lentoa. Muuten valmistelut ovat sujuneet hyvin.

 Eilen uutisissa on ollut jotain YK:n kokouksesta ja Palestiinan jäsenhakemuksesta. Pyydänkin rukouksia, että kaikki menisi hyvin Israelissa, eikä mitään levottomuuksia tulisi.

Aktioperhe Perheniemessä

Vietimme kesällä viikon Perheniemessä ja nyt muutaman päivän lisää. Paikka on todella ihana, varsinkin puutarha. Täällä kasvatetaan yrttejä ja hedelmiä, joista osasta en ole ikinä kuullutkaan. Saimme auttaa henkilökuntaa opiston töissä. Paras palkka, mitä saatoimme saada, oli nähdä kuinka paljon apumme merkitsi heille.

Opiskelukaverini Elina Lehtorinne ottaa mahtavia kuvia, joita toivottavasti saan laitella lisää tänne. Olen itse surkean laiska ottamaan kuvia, koska haluan mieluummin olla aina kaikessa mukana. Onneksi on tuollaisiakin ystäviä.

Jumala on todella siunannut täällä olomme. Eilen illalla kuitenkin nousi ajatuksia pintaan odotuksista. Olen yrittänyt välttyä odottamasta aktiolta yhtään mitään. Olen kamppaillut ajatuksen kanssa, mitä voin odottaa Jumalalta, itseltäni ja muilta. Pelkään pettyä, jos odotukseni eivät toteudu, mutta toisaalta haluan päämäärän, jota tavoitella.

Seuraava askel on taas (hyvin vähän) lähempänä Israelia. Suuntaamme Helsinkiin. Osa tiimiä lentää perjantaina Tel Aviviin ja me loput seuraamme lauantaina perässä.

Ready, steady, GO!

Viime viikolla yksi aamu kuivatessani hiuksia pää alaspäin, todellisuus löi yhtäkkiä päin naamaa; asun hotellissa. On aika luksusta tulla joka aamu valmiille aamupalalle. Ja lounaalle. Ja useimmiten myös valmiille päivälliselle. Olemme saunoneet amerikkalaisystäväni kanssa puusaunassa jokaisena kolmena iltana ennen lähtöä. Tulen todella kaipaamaan Ruurikkalaa. Enkä vain tätä paikkaa, vaan ennen kaikkea ihmisiä. Perjantaina oli niin vaikea hyvästellä Keniaan lähteviä ”perheenjäseniä”, joita ei näe kolmeen kuukauteen. Koti on siellä missä sydän on.

Aika kääntää taas uusi sivu.

Osa 3: Outreach

Nyt se sitten alkaa! Aktio nimittäin. Viikonlopun pakkauspuuhat huipentuivat alle 17 kiloa painaviin matkatavaroihin (mikä oli kaikenvaraltapakkaajalta ihan huikea saavutus). Matkasuunnitelmista tiedän tähän mennessä aika vähän, mutta onneksi Jumala on opettanut elämään hetki kerrallaan. En siis ole kovinkaan kauhuissani. Joka tapauksessa tarkoitus on kuitenkin suunnata Perheniemeen pariksi päiväksi (autetaan ilmeisesti jossain remontissa?) ja keskiviikkona Helsinkiin. Lento Israeliin lähtee lauantaina iltapäivällä. Vietämme ensimmäisen viikon Tel Avivissa jonkinlaisessa hostellissa. Katsotaan mitä siitä tulee..

Ruurikkala kiittää ja kuittaa. Seuraavat postaukset tulevatkin sitten matkalta.

Aamun oppitunti

Aamullinen keskustelu keittiössä hyvän ystäväni kanssa:

M tarjoaa porkkanaa lautaselta E:lle, joka mutustaa vaahtokarkkeja.

M: Haluatko syödä tän viimesen, että saan lautasen pesuun?

E: Ei kiitti, mä paastoon.

M heittää porkkanan pois ja vie lautasen pesuun. Keskustelu päättyy, kun molemmat poistuvat eri suuntaan.

Kaaapuum. Sieltä se tulee; Tuomion henki. Miksi E syö vaahtokarkkeja paastotessa? Ja aamupala maistui myös siitä huolimatta. Mikä paasto tuo oikein on?

Kohta ymmärrys seuraa perässä ja tajuan oman asenteeni. Miksi reagoin ensimmäisenä tuomitsemalla E:n valintoja, huolimatta siitä, että pidän E:a roolimallinani? On niin helppoa lähteä heittämään se kuuluisa ensimmäinen kivi. Joko ajatuksissa tai sanoissa. Mitähän Raamattu tästä sanoo:

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Matt 7:1

"Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Luuk. 6:37

Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein." Joh. 7:24

Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.  Room. 14:3

Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. Room. 14:13

Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta. 1. Kor. 4:5

Eivät vaikuta mitenkään ystävällisiltä tai vaihtoehtoisilta pyynnöiltä? Uusia asioita voi oppia jo ennen yhdeksää aamulla. Tässä todiste, miten DTS opettaa.

Ruohonleikkureita ja muita mörköjä

Maanantaisin ja torstaisin lounaan jälkeen kaikki keskittyvät pitämään huolta keskuksen siisteydestä, joka käytännössä tarkoittaa kaikkea imuroinnista kasvimaanhoitoon. Viime viikolla leikkasin nurmikkoa. En ole ollut kovin innoissani hommasta, koska pelkään, että romutan leikkurin tai itseni. Itse asiassa olen aika jänishousu. Pelkään milloin mitäkin. Joskus se on jopa ihan mukavaa, kun saa suojelua ja huomiota. Kukapa nainen ei sellaisesta pitäisi?

Tällä kertaa kuitenkaan voinut kieltäytyä leikkaamasta rinteitä, joita olen tähän asti vältellyt todennäköisesti taitavammin kuin kuolleita hiiriä (minkä ei luulisi olevan helppoa vanhoissa rakennuksissa). Joka tapauksessa pelkäsin niin paljon, että jokaisen sivun jälkeen pysäytin leikkurin ja itkin hysteerisenä pelosta ja vihasta. Miksei kukaan suojellut minua näiltä tunteilta? Miksi joku laittaa minut tekemään jotain sellaista, mitä pelkään?

Hetken päästä Jumala kuitenkin puhui minulle, etten voi luottaa ihmisten pitävän minusta huolta. Ei keneltäkään yksinkertaisesti voi vaatia niin paljoa. Ja vaatimalla sitä olen tähän mennessä jo pilannut ainakin yhden ihmissuhteen.  Ainoa, jonka huolenpitoon voin todella luottaa, on Jumala. Hän on Sanassaan luvannut pitää minusta huolen, eikä Hän koskaan petä lupauksiaan. Hänen rakkautensa karkottaa kaiken pelon. Tajusin, että olen vihdoin valmis luovuttamaan oikeuden turvallisuuden tunteeseen Hänelle. Helppoa se ei ollut, mutta todella kannatti.

Samana iltana kävellessäsi yksin rantasaunalle keskityin ensimmäistä kertaa elämässäni pelkäämiseen sijaan juttelemaan Jumalalle kuinka kaunis tähtitaivas on.

Leipää ja muita viihdykkeitä

Parina viime päivänä olen tuntenut oloni todella turhautuneeksi. Koko ajan on ollut ihmisiä ympärillä, mutta silti olo on ollut tarkoitukseton ja yksinäinen. Juttelin asiasta hyvän ystäväni kanssa. Hän sanoi, että omalla kohdallaan yksinäisyyden tunne kertoo siitä, että Jumala haluaan hänen viettävän enemmän aikaa kanssaan. Viisas ajatus. Mietin, että tuollaisen periaatteen luulisi löytyvän myös Raamatusta.

Seuraavana aamuna Jumala avasi minulle Raamatusta kohdan Joh. 6:35, joka puhuu hengen ravinnosta:

Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.

Meillä kaikilla on/on ollut jano, jonka vain Jeesus voi todella sammuttaa. Tokihan voi yrittää muillakin keinoin, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa sen tapahtuvan aika huonolla menestyksellä. Tuossa kohdassa ei turhaan puhuta myös nälästä, jonka voi sammuttaa vain tulemalla Jeesuksen luo; viettämällä aikaa Hänen kanssaan.

Uskon, että voimme jollain tapaa valita, kuinka lähellä haluamme kulkea Jumalaa. Kuinka paljon haluamme itsestämme ja elämästämme Hänelle uhrata? Fakta kuitenkin on, että Hän on luonut meidät täydelliseen yhteyteen kanssaan ja vain se yhteys voi taata meille täyden tyytyväisyyden.

Se, mitä ystäväni sanoi, todellakin käy järkeen. Olen onnellinen, että Jumala halusi vahvistaa sen vielä Sanansa kautta.