Joskus...

...vastaukset rukouksiin tulevat tahoilta, josta niitä osaa vähiten odottaa. Siskoni harjoittelee pianonsoittoa lähes päivittäin. Olenkin aina rakastanut pianon ääntä.

Minä en ole köyhä

Kirjoitan kouluun sosiaalipolitiikan tehtävää köyhyydestä. Sitä varten luin Suomen Kuvalehden artikkelia köyhän elämästä. Se sai minut kamalan surulliseksi! Jos jutussa olisi ollut kirjoittajan oikea nimi, olisin varmasti lähettänyt rahaakin. Toisaalta tuo artikkeli sai minut käsittämään kuinka hyväosainen olen.

Jatkuvasti kuulee puhuttavan siitä, kuinka opiskelijoiden tuet ovat niin pieniä, että niillä hädin tuskin tulee toimeen. En kiellä sitä, en ollenkaan. Tuosta yhtälöstä kuitenkin puuttuu se olennaisin muuttuja. Hyvä ja rakastava Jumala, joka haluaa pitää huolta lapsistaan. Tuntuu naurettavalta, että tästä faktasta huolimatta valitan aivan liian usein rahan vähyydestä.

Opiskeluaikanani olen saanut uskomattomia rukousvastauksia liittyen huolenpitoon. Suurimmista asioista saan kiittää läheisiäni, jotka ovat auttaneet minua enemmän kuin voivat käsittää. Kysymys on niin paljon enemmästä kuin ruuasta ja katosta pään päällä. Huomasin syksyllä lempifarkkujeni olevan lähes puhkikuluneet; löysin kirpparilta täysin uudet ja sopivat merkkifarkut kahdella eurolla. Viime viikolla talvikenkieni pohjat menivät rikki ja niin ikään löysin lähes käyttämättömät laadukkaat kengät kirpparilta kympillä. Olivat oikeastaan jopa hienommat kuin edelliset. Samalta reissulta mukaan tarttui myös muita vaatteita, jollaisista olin salaa haaveillut todeten, ettei minulla kuitenkaan ole niihin varaa.

Asiat, jotka ovat meille tärkeitä, ovat tärkeitä myös Jumalalle. Joskus ajattelin, että Jumala haluaa kattaa vain ne välttämättömimmät asiat. Vastata absoluuttiseen köyhyyteen. Ehei! Minulle on tärkeää, että saan laittautua ja pukeutua kivasti. Kun käy töissä, se onnistuu helposti. Mutta opiskelijana saan vain luottaa siihen, että tuo on tärkeää Jumalallekin. Hänellä on muuten mahtava tyylitaju. Oikeastaan parempi kuin minulla.

En oleta, että tilanteeni olisi aina yhtä hyvä. Aina kivoja vaatteita ja elintaso, johon olen tottunut. Tiedostan, ettei se itsessään ole autuaaksi tekevää. Minulla on kuitenkin aina toivoa. Vaikka minulta vietäisiin vaatteetkin päältä ja näkisin nälkää, tietäisin ettei ole olemassa mitään parempaa kuin usko Jeesukseen ja toivo paremmasta. Sitä ei voi kukaan koskaan minulta viedä.

Minulla on ratkaisu koko maailman köyhyysongelmaan. Se on usko Jeesukseen. Yksinkertaisuudessaan. Mutta eihän niin voi kirjoittaa korkeakoulun arvioitavaan tehtävään. Opettaja tuskin ymmärtäisi. Eikä niin moni muukaan maailmassa. Siksi meillä on köyhyyttä.

Huhuu?

Takana on melkoisen pitkä tauko bloggailua. Syynä lienevät päällimmäisenä kiire ja tunne sittä, ettei minulle ole viime aikoina tapahtunut mitään erikoista. Kuitenkin kirjoittaminen tuntuu edelleen tärkeältä. Tuttavat eri puolilta ovat kertoneet lukeneensa blogiani ja jaksan hämmästyä kerta toisensa jälkeen! Vau.

Päivät kuluvat hurjaa vauhtia. Usein olen tajunnut viikon olevan ohi, ennen kuin olen ehtinyt edes purkaa kassiani edellisen viikonlopun jäljiltä. Niin monenlaisia asioita pyörii päässä. Haluaisin palkata itselleni henkisen kirjanpitäjän, jos se olisi mahdollista. Saisi erilliset osastot koululle, perheelle, ystäville, rekkapoikaystävälle, mutta ennen kaikkea Jumalalle.

Ihailen läsnäolemisen taitoa. Sitä, kun osaa laittaa kaiken  muun syrjään ja keskittyä vain olemassa olevaan hetkeen. Siinä vaiheessa kun asioista alkaa tulla suorittamista, kaikki alkaa mennä päin mäntyä. Kiireen huomaa välillä vasta siinä vaiheessa, kun yrittää keskittyä rukoukseen pään ollessa täynnä muita asioita. Olen kuullut jonkun ehdottavan asioiden kirjoittamista ylös, mutta minulla se aiheutti vain stressaavan listan tekemättömiä asioita, joita en olisi ikimaailmassa muuten muistanut. Ehkä toimivinta tähän mennessä  on ollut vain kuunnella rauhallista musiikkia ja lukea Raamattua.

Nyt muutamana aurinkoisena ja lämpimänä päivänä todellisuus kesän lähestymisestä iski vastaan. Eikä vähiten siitä syystä, että olen hädin tuskin ehtinyt ajatella kesätöitä. Minulla olisi eräs haave, josta kerron ehkä lisää tuonnempana. Nyt keskityn (tai opettelen keskittymään) rukoilemaan, mitä suunnitelmia Luoja on tehnyt minua varten.

Tässä hieman ajatuksia matkan varrelta.