Luopumisen tuskaako?

Viime viikkoina Jumala on haastanut minua luopumaan asioista, joita olin tottunut pitämään itsestäänselvyyksinä. Helppoa se ei ole. Tiedän Hänen antavan minulle kaiken, mitä tarvitsen. Onhan Hän luvannut Sanassaan pitää minusta huolta. Toisaalta, kaiken sen jälkeen mitä Hän on jo tehnyt hyväkseni, tuntuu hirvittävän epäreilulta odottaa, että luopuessani saisin jotain tilalle. Saati sitten teoria siitä, että siunatessani jotakin muuta, tulisin enemmän siunatuksi. Ei toimi minun päässäni ihan suoraan verrannollisena yhtälönä.

Lapsena nukkumaan mennessäni mietin usein, mitä ottaisin mukaan, jos talomme syttyisi palamaan. Tuo ajatus sai minut ahdistuksen partaalle, mutta sain usein mietittyä listan tärkeimmistä tavaroista ja vannotin itselleni huomenna kerääväni ne kassiin valmiiksi. Kaiken varalta, vaikka isä olikin palomies ja varmasti sammuttaisi palon ennen kuin ehtisin menettää mitään.

Eilen illalla mielessä oli tuo sama kysymys. En tiedä sitten johtuiko ajatus Ruurikkalan tuulessa paukkuvista kattopelleistä.. Joka tapauksessa mietin vastausta pitkään, mutta en keksinyt mitään yksittäistä tavaraa, jota ilman en selviäisi. Ei sillä, ettenkö pitäisi liikaa joistakin vaatteista. Lompakko ja kännykkä olisi kaikista fiksuinta ottaa mukaan. Raamattuani ehkä jäisin hieman suremaan kaikkine merkintöineen ja muistoineen, mutta samat muistot löydän lukemalla mitä tahansa Raamattua.

Tuon kaiken pohtiminen sai minut kuitenkin lapsuudesta poiketen tuntemaan oloni rauhalliseksi. Viekää vain kaikki mitä omistan, tärkeintä ette saa kuitenkaan!

Tavaroista pääsee eroon helpommin kuin mielenlinnakkeista, jotka estävät meitä tarttumasta siihen vapauteen, joka meille Jumalan perillisinä kuuluu. Kaikkien elämän aikana kertyneiden pettymyksien summana ajaudumme helposti ajatteluun, jossa suojaamme itseämme muilta ihmisiltä. Tiettyyn pisteeseen asti se onkin tervettä. Kenellekään ei liene hyväksi elää ihmissuhteessa, jossa joutuu hyväksikäytetyksi millään tavoin. Mutta entä jos ne muurit, jotka olemme luoneet suojelemaan itseämme ovat esteenä sille, ettemme voi luottaa täysin Jumalaan? Huolenpito ei rajoitu ruokaan tai vaatteisiin, vaan myös ihmissuhteisiimme. Hän ei pelkästään halua parantaa vanhoja haavojamme, vaan myös taistella puolestamme. Hän ei koskaan jätä tuomitsematta vääryyttä. Ei varsinkaan sitä, joka tehdään Hänen lapsiaan kohtaan.

Eikö silloin olisi aika laskea puolustus ja kunnioituksen eleenä asettaa mielessäänkin ylistysjoukot ennen aseellisia sotilaita? Aivan kuten Josafat taistelussa moabilaisia ja ammonialaisia vastaan. Tykkään hirveästi kun Raamatusta löytyy tällaisia loistoesimerkkejä normaaliin elämään sovellettavaksi!

Mielessä kytee lisäksi ajatus jäädä tänne Ruurikkalan kauniisiin maisemiin vielä ainakin pariksi kuukaudeksi. Työpäiviä on jäljellä 13, joiden jälkeen alkaa virallisesti kesä. Keskitytään nyt kuitenkin niihin ensin. Mutta suunnitelmista lisää sitten jokin toinen kerta..

Identiteettiteoria

Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. (3. Moos 19:2)

Koko Raamattu tekee selkeän jaon pyhän ja epäpyhän välille. Tuo linjaus on kieltämättä mustavalkoinen, mutta toisaalta se antaa ymmärrettävät raamit Jumalalle mieluiseen elämään. Uuden Testamentin kirjeet ovat täynnä ohjeita, kuinka elää kristittynä, mutta niiden kaikkien päämäärä on sama: ”... tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette.” (1. Piet. 1:15)

Pyhällä elämällämme tuomme parhaiten kunniaa Luojallemme. Pyrkiessämme Hänen kaltaisekseen, osoitamme järjellisellä tavalla uskomme Häneen. Uskon siihen, että Jumala on meidän täydellinen idolimme.

”Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan.” Ef. 5:1

Jokaisen vanhemman tavoitteena on kasvattaa jälkikasvunsa omaa arvomaailmansa mukaisesti. Isille ja äideille suurinta kunniaa tuovat lapset, jotka pitävät jokapäiväisessä elämässään tärkeinä asioita, joita he itse arvostavat. Seuratessaan vanhempiensa esimerkkiä joko jatkaessa perheyritystä tai käyttäessä samoja kasvatusmetodeja lapsen usein sanaton viesti on: ”Arvostan työtä, jonka olet tehnyt. Kunnioitan sinua ja asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä.”

Kunnioitus on lähes, mutta ei täysin verrattavissa rakkauteen. ”Rakastan sinua, mutta en usko asioihin kuten sinä.” Teini-ikäisenä tuo ajattelu määräsi pitkälti valintoja, jotka luuli ’melkein aikuisena’ jo hallitsevansa. Tänä päivänä kuitenkin arvostan suuresti isäni kärsivällisyyttä seurata näkyä omasta lähetysveneestä, äitini lujaa uskoa sekä perheemme rakentavaa keskustelukulttuuria.

Paavali jatkaa kirjeessään efesolaisille: ”Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle. Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos. Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija.”

Pilkunviilaajana huomioni kiinnittyi tapaan, kuinka rakkaudellisesti Paavali tuo esille vakavan asiansa, ilman arvostelua tai kieltoa. Hän ilmaisee seurakuntalaisten jo olevan pyhiä, jättäen ilmaan vapauden valita, kuinka kukin haluaa toimia. Itse asiassa tuo toimii myös käytännössä; joskus viime vuonna ollessani sijaisena, eräällä koululla oli pahasuinen pikkutyttö, jolle totesin, etteivät rumat sanat sovi noin kauniin tytön suuhun. En kuullut hänen enää kiroilevan, mikä oli aika ihmeellistä siihen nähden, kuinka monta kertaa häntä oli samasta asiasta kielletty.

Joka päivä saamme itse valita, millaisen viestin teoilla ja sanoilla annamme vanhemmillemme ja ennen kaikkea Taivaalliselle Isällemme, joka meidät on luonut ja rakkaudella kasvattaa oman arvomaailmansa mukaisesti. Ilmaisemmeko kunnioituksemme antamalla koko elämämme pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi, kuten Paavali asian roomalaisille ilmaisi. Jumala antaa meidän valita, haluammeko olla tunnistettavissa Hänen pyhiksi lapsikseen tehden niitä hyviä tekoja, johon Hän on meidät luonut.

P.s. Suosittelen lukemaan loppuun Efesolaiskirjeen luvun. Sieltä löytyy hienoja asioita! Tai oikeastaan koko Raamatun.. Loistokirja!