Eilen oli vähän huono päivä. Jostain syystä Vihollinen nosti valheita mieleen. Valheita, etten olisi erityisen tärkeä oikeastaan kenellekään. Otin aikalisän. Menin kävelylle ja rukoilin asioita. Rukoilin, että yksi ainoa ihminen sanoisi pitävänsä minusta vain oman itseni takia.
Tänään olin jo unohtanut koko rukouksen. Yhtäkkiä päivällisen jälkeen alkoi tapahtua pojat tulivat kitaroiden kanssa, kaikki alkoivat laulaa onnittelulaulua ja Suosikkiamerikkalaiseni toi kahta (!!) jäätelöannosta. Meni pitkään ennen kuin tajusin, että kaikki laulavat minulle. Aloin itkeä liikutuksesta. (Jes, näin tehdään hyvä vaikutus uusiin perheenjäseniin.) Sain myöhemmin illalla vielä lahjan ja kortin, joka oli kirjoitettu täyteen ihania asioita minusta. (Ai niin, ja jaksoin syödä ehkä neljäsosan kaikesta jäätelöstä.)
Hieman myöhemmin soitin kotiin. Äiti kertoi, että 5-vuotias siskontyttöni oli itkenyt itsensä kahtena iltana uneen, koska ikävöi minua niin kovasti. Päiväunille mennessään hän oli pyytänyt pikkusiskoltani, voisivatko he soittaa minulle illalla. Kaikilla muillakin tuntui olleen ikävä..
Mieleeni tuli reilun viikon takainen keskustelu siitä, kun Jeesus ruokki 5000 miestä vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla. (Luuk. 9:10-17) Pohdin silloin, miksi tähteitä jäi 12 korillista. Ylimääräinen ruokahan on turhaa! Joku esitti, että siihen aikaan juutalaisessa kulttuurissa oli tavallista, että mikäli ruokaa ei jäänyt, sitä oli ollut liian vähän. Toinen taas, että Jumala haluaa antaa meille aina ylitsevuotavasti, paljon enemmän kun pyydämme.
Tänään Jumala todellakin antoi minulle paljon enemmän kun pyysin. Mietin, että jos uudet perheenjäseneni, jotka olen tuntenut nyt noin 4 päivää, rakastavat minua itsenäni näin paljon, kuinka paljon enemmän Taivaan Isä rakastaa minua? Hänhän on sentään luonut minut kuvakseen ja kulkenut vierellä 22 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti