Koti on siellä missä sydän on

Reissu on vähän yli puolessa välissä. Olen nukkunut viimeisen kuukauden aikana 11 eri paikassa. Sanovat, että olen jo nyt eri ihminen. Tottahan se onkin, mutta joinakin aamuina on vain niin vaikeaa nähdä metsää puilta! Nähdä sitä kuljettua matkaa, kun on vielä niin paljon edessä. Harmillisen usein vakuuttelen itselleni: ”Sitten kun saavutan sitä ja tätä, saan onnellisen loppuni..” Yritän totutella ajatukseen, että matka jatkuu kunnes kuolen. Opettelen olemaan tyytyväinen siihen, mitä minulla jo on. Kun pääsen Suomeen, tiedän kaipaavani takaisin tänne. Ehkä jätän palan sydäntäni jokaiseen paikkaan.

Eilen iski koti-ikävä. Minulle se tarkoittaa äärimmäisen rakkaita siskontyttöjä ja kaikkia muita perheenjäseniä (joka pitää sisällään myös kaikki ystävät, perheeni on iso), saunaa, villasukkia, puhtaita lakanoita.. (Tässä vaiheessa aloin kyynelehtiä, onneksi oli ihania tiimikavereita halaamassa.) En tee tätä ainakaan yhtään helpommaksi kuuntelemalla Exitin ja Heurekan vanhoja kappaleita. Lainasin levyjä aina salaa siskoni hyllystä ja toivoin olevani yhtä kaunis ja älykäs kuin hän.

Kesän aikana olen huomannut, kuinka vaikeaa on yrittää olla kaikkialla, pitää yhteyttä jokaisen ystävän kanssa ja käyttää aika oikein. Tajusin kuitenkin, että tärkeintä on olla läsnä hetkessä. Koti on siellä missä sydän on. Pidän tuosta sanonnasta. Kun katson ulkona ylös, näen taivaan. Se on sama taivas jokaisessa paikassa missä olen käynyt tai minne tulen menemään. Ja siellä asuu minun Jumalani, jota rakastan eniten. Sydämeni on Hänellä ja kotini on kaikkialla, missä Hän on. Onneksi on jotain pysyvää.

Se mutkikas oksa

Kun olin lapsi, kävimme perheeni kanssa purjehtimassa järvellä. Sopivan matkan päässä oli saari, jossa yleensä söimme eväät. Erään jyrkänteen reunalla oli suuri mänty, johon oli kiinnitetty köysi ja toisessa päässä oli kiinni kapula. Otimme veljeni kanssa vauhtia ja juoksimme vuorotellen jyrkänteen reunalta köydestä kiinni pitäen, niin että lopulta päädyimme puun toiselle puolelle. Ennen hyppyä tunne oli aina pelonsekainen; jos otteeni herpaantuu, köysi katkeaa tai kapulan kiinnitys pettää, putoan useamman metrin kivikkoon. Kaiken todennäköisyyden mukaan siinä vaiheessa olisi henki pois. En muista, että olisin kuitenkaan koskaan jättänyt hyppäämättä. Joka kerran jälkeen se oli helpompaa. Tunne olla ilmassa, kuin lentää, oli mahtava. Toivon, että pääsisin vielä takaisin tuolle saarelle.

Eilen jäädyin ihan täysin. Menimme kiertelemään erääseen naapurustoon, tarkoituksena jutella ihmisille ja jakaa kirjallisuutta. Yhtäkkiä tuntui kuin olisi ollut suuri kivenmurikka rinnassa. Hengittäminen oli vaikeaa, olo oli pelonsekainen ja halusin vain lähteä pois. Sinnittelin ryhmän mukana, mutta kokemus oli äärimmäisen epämiellyttävä. Mikä oli vikana? Yleensä rakastan jutella ihmisille, eikä minulla edes ole mitään hävittävää!

Illalla kysyin Jumalalta, miten Hän kestää työskennellä kanssani. Olen usein pelkuri, teen virheitä, enkä ole edes aina kuuliainen Hänelle. Herra antoi vastaukseksi ihan uuden merkityksen Jeesuksen vertauksesta viinipuusta ja sen oksista. Puun oksat eivät koskaan kasva vain suoraan ylös, valoon päin, vaan niistä tulee mutkikkaita. Silti, niin kauan kun ne ovat kiinni puussa, ne tuottavat hedelmää. Jumala ei oleta meidän olevan täydellisiä, mutta haluaa silti pitää meidät puussa kiinni.

Tänä aamuna kävin kovaa taistelua, koska en halunnut mennä takaisin. Jumala oli kuitenkin kanssani. Hän antoi Raamatunpaikkoja, puhui musiikin kautta ja rohkaisi. Hän toi mieleeni tuon muiston ja tajusin, että lopulta uskallan hypätä. Ja niin uskalsin. Kulttuuri täällä on niin erilainen. Ihmiset ovat uteliaita, vieraanvaraisia ja innokkaita keskustelemaan. Tulin takaisin taas monta muistoa ja kokemusta rikkaampana.

Kaikki tiet vievät Roomaan

Jumala on antanut minun nauttia yliluonnollisesta viisaudestaan viime päivinä. Taivaallinen viisaus on hienoa; ei tarvitse olla Nobel-palkittu ydinfyysikko voidakseen oivaltaa suuria asioita. Pitää vain osata kysyä oikeasta suunnasta.

Eilen illalla koin pakottavan tarpeen ystävältäni, olisiko hänellä minulle Raamatunpaikkaa luettavaksi (Jumala haluaa käyttää meitä työssään!). Hän rukoili hetken ja sai Jumalalta Galatalaiskirjeen kohdan, joka puhuu Hengestä ja lihasta. Erityisesti yksi jae kolahti:

Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi ette tee mitä tahtoisitte. Gal. 5:17

Jumala avasi minulle kokonaan uuden maailman tuosta jakeesta. Lihani estää minua olemasta se, kuka todella haluan olla. Inhoan noudattaa aikatauluja, koska tunnen niiden rajoittavan vapauttani. Olen aina selitellyt olevani niin spontaani luonne, etten millään vain pysty tekemään elämääni lukujärjestystä. Suunniteltu Tulevaisuus – viikolla opettajamme näytti oman aikataulun elämäänsä. Ensimmäinen ajatukseni oli; tuon täytyy olla vitsi, ei kukaan pysty elämään noin rajoittuneesti! Nyt kuitenkin tajusin suunnittelevani, mitä tavoitteita minun täytyy asettaa saavuttaakseni unelmani. Miten voin käyttää aikani niin, että voin alkaa katsoa menneisyyteeni tyytyväisenä? Mitä voin tehdä, etten vaikeina aikoina ajaudu ajattelemaan: Minulla ei ole mitään tavoiteltavaa elämässäni.

Tajusin unohtaneeni ottaa kalenterin mukaan Suomesta. Se todella harmittaa, koska olen täällä välillä ihan sekaisin päivistä! Oli kuitenkin jotain, mitä pystyin yön pikkutunneilla tekemään. Aloin kirjoittamaan listaa, mitä haluan tehdä ennen kuolemaani. Mitä kaikkea olen aina halunnut kokeilla, mutta syystä tai toisesta se on aina jäänyt? Mietin, mitä haluan saavuttaa elämässäni ja kuinka paljon aikaa minun on käytettävä siihen päivässä, kuukaudessa tai viikossa. Haluan esimerkiksi lukea Raamatun kokonaan ja oppia muistamaan jakeita ulkoa yhä enemmän. Se vaatii lukemista ja opettelemista päivittäin, tuntui se aina kivalta tai ei. Aamulla Jumala muistutti vielä 2. Korinttilaiskirjeen kohdasta (3:17):

Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus.

Kun seuraan Henkeä, joka on yhtä Jumalan kanssa, seuraan Jumalaa. Ja vain se takaa minulle täydellisen vapauden. Kuten toisella opetusviikolla kirjoitin muistiinpanoihini vapaudesta:

Joh 8:36, 2. Kor. 3:17, Gal. 5:13

Maailma määrittelee vapauden: Teen mitä tahdon, milloin tahdon.

Todellinen vapaus: Teen, mitä Jumala kutsuu minua tekemään.

The Illusionist – elokuvan lopussa on kohtaus, jossa poliisi saa ilmestyksen. Se paljastaa hänelle salaisen suunnitelman, jossa kaikki käy järkeen ja on yhteydessä. Ja miten hän riemuitseekaan etuoikeudesta olla tietoinen siitä! Tunnen samoin, vaikka en voikaan saada kuin pienen palasen Jumalan salaisuudesta. Se saa minut ylistämään Häntä yhä enemmän!

Kolikon kaksi puolta

Casting Crowns – Voice of Truth

Hieno kappale. Pidän etenkin kohdasta “astumaan ulos mukavuusalueeltani, tuntemattomaan valtakuntaan, jossa Jeesus on”. Tuohon on vangittu yksi suurimmista ongelmista elämässä. Sydämemme kaipaa tulla Hänen luokseen, mutta samaan aikaan kaikki meissä taistelee sitä vastaan. Rakastamme hyvää ruokaa, hauskanpitoa, tilipäiviä ja vastuuttomuutta. Vakuutamme kaiken, että saisimme elää huolettomasti. Välttelemme olemasta ehdottomasti jotakin mieltä, ettemme aiheuta erimielisyyksiä. Pakotamme hymyn kasvoillemme, koska emme halua menettää mainettamme. Keksimme tekosyitä, ettemme joutuisi myöntämään olleemme väärässä.

Noin äkkiseltään tuntuisi mukavalta olla Jumalan Poika. Puhua jatkuvasti mahtavasta Isästään, parantaa sairaita ja tehdä muita ihmetekoja, saada ihailijoita ja kävellä veden päällä. Siistiä! Raamatusta kuitenkin löytyy myös kääntöpuoli Jeesuksen elämälle. Kuinka moni meistä olisi valmis olemaan myös vihattu kaikkialla mihin menee (mukaan lukien oma kotikaupunki), viettämään 40 päivää erämaassa vihollisen kiusattavana, kulkea joka paikkaan tuhatpäinen kansanjoukko perässään, joutua koetelluksi kaikkiin mahdollisiin synteihin (ja olla lankeamatta), joutua ystävän pettämänä kidutetuksi ja lopulta syyttömänä ristiinnaulituksi.

Suurin osa kristityistä olisi valmis ottamaan Jumalan lapsena osakseen vain nuo hyvät asiat, minä mukaan lukien. Veli Yunin kirjaa Taivaallinen mies lukiessa päällimmäinen ajatus oli: Onneksi minun elämäni ei ole noin kamalaa. Jatkuvaa kidutusta, pakoilua ja vääryyttä! Kuitenkin lopussa olin inspiroitunut siitä, kuinka voimallisesti Jumala käytti häntä tarkoitukseensa, kuinka Hän ei lannistunut vankilassa, vaan otti ajan siellä tilaisuutena kertoa Jumalasta. Ja näitä lannistumattomia Jumalan palvelijoita on niin paljon muitakin!

Tiimimme ei varsinaisesti ole saanut lämmintä vastaanottoa täällä. Naapurit ovat jahdanneet palavan Raamatun kanssa ja yrittäneet päästä sisälle asuntoomme. Meitä on uhkailtu, olemme olleet tekemisissä poliisien kanssa (jotka olivat tosin mukavia) ja nimen Yeshua mainitseminen pyyhkii hymyn jokaisen tapaamamme ihmisen kasvoilta. Varmuuden vuoksi emme saa myöskään iltaisin poistua asunnostamme ilman miespuolisen tiimiläisen seuraa. Hengellinen sota on ollut vielä melkein pahempaa. Me teemme jotain, mitä vihollinen ei halua. Olen oppinut olemaan iloinen jokaisesta vastoinkäymisestä! Ne vetävät minua ja muita tiimiläisiä yhä lähemmäs Jumalaa! Ihailen ystävääni, joka ylistää Jumalaa jokaisesta saamastaan paniikkikohtauksesta.

Raamattu ei lupaa meille helppoa elämää, päinvastoin! Taisteluita, kidutusta, vainoa, kiusauksia, maineen menettämisen.. Lista on pitkä. Mutta Jumala on luvannut meille Hänen rauhansa. Jostain syystä emme usein vain ymmärrä, kuinka paljon tuo rauha pitää sisällään. Enemmän kuin mitä maailma voi koskaan tarjota.

Soololua

Haluan aina tietää missä olen menossa, mihin aikaan ja kenen kanssa. Välillä olen huomannut, että elämäni rakentuu suunnitelmille. Siihen mitä on tulossa.

Muutaman viime päivän aikana olen kuumeisesti yrittänyt selvittää, mitä teen koulun jälkeen. Tuntuu, että joulukuussa minut heitetään omaan veneeseen ja potkaistaan irti laiturista. Katsotaan, saanko tuulta purjeisiin vai jäänkö ajelehtimaan ilman päämäärää. Voin toki yrittää itsekin, mutta käsillä on ihan turha lähteä kauhomaan lisävauhtia valtamerellä.

Vaihtoehtoja on kaksi: Joko kiellän omat vaistoni ja luotan siihen, että Jumala ohjaa minut oikeaan paikkaan tai teen omat suunnitelmani tietäen, että ne eivät todennäköisesti tuota hedelmää.

Yhtäkkiä, keskellä tuskastuttavaa pohdintaa muistan jakeen Matteuksen evankeliumista: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Olin suunnitelmissani unohtanut kaikkein tärkeimmän! Jeesuksen ja sen, kuinka lupasin seurata Häntä minne tahansa. Olin niin täynnä tulevaisuuttani, etten ymmärtänyt kuinka Hän halusi olla kanssani juuri nyt.

Etsiessäni edellistä Raamatunkohtaa, silmiini osui alleviivatut jakeet pari sivua myöhemmin: ”Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”(Matt. 10:38-39)

Tässä alkaa olla paketti kasassa ja vastaus valmiina? Ärsyttää, kun Jumala aina opettaa minua näin viisaasti, on aina oikeassa, eikä lähde mukaan sooloiluuni..

Sodankäyntiä

Huhhuh, mitä viikkoja onkaan takana! Tiberiakseen tulon jälkeen olin yhtäkkiä todella väsynyt. Yli puolet vuorokauden tunneista meni kevyesti enemmän tai vähemmän nukkuessa. Lopun aikaa halusin vain olla rauhassa, mielellään puhumatta kenenkään kanssa. Tiimikaverit kävivät hermoille, välillä jopa ihan syyttä. Halusin kotiin. (Viikon jälkeen?!)

Mikä oli oikein vikana? Tuntui, että painin yksin samojen ongelmien kanssa jatkuvasti: oman epävarmuuteni, haavoittuvaisuuteni ja negatiivisten asenteitteni. Lopulta olin siinä pisteessä, että en edes halunnut taistella vihollisen valheita vastaan. En vain jaksanut. Vaikka tunnistin ne ja tiesin, etteivät ne olleet tosia.

Viime viikon maanantaina Jumala antoi minulle kuvan, jossa kapinoin Hänen rakkauttaan vastaan. Itkin, potkin ja huusin. Ajattelin, että käytökseni takia Hän sysäisi minut syrjään. Sen sijaan Hän vain kietoi minut tiukemmin läsnäoloonsa, rakkauteensa ja anteeksiantoonsa. Niin tiukasti, että antauduin. Se oli päinvastainen reaktio, mitä olin odottanut ja mihin olin tottunut. Hän taisteli vastaan vastakkaisessa hengessä ja se sai minut täysin aseettomaksi.

Lopulta olin niin umpisolmussa itseni kanssa, etten voinut muuta kuin pyytää tiimikavereitani rukoilemaan puolestani. Näytin heille haavoittuvaisuuteni. Sen sijaan, että he olisivat olleet vihaisia huonon käytökseni takia, he osoittivat minulle haluavansa tukea ja rukoilla. Mitä ikinä tuleekaan vastaan.

Tuon illan jälkeen tajusin todella, mitä tarkoittaa taistelu vastakkaisessa hengessä. Jumala sallii meille koettelemuksia ja taisteluita, jotta oppisimme tukeutumaan Häneen. Ymmärtäisimme, että Kaikkivaltias Jumala taistelee puolestamme, jos vain annamme Hänelle luvan tehdä niin.

Paikallistumista

Olimme eilen paikallisen seurakunnan nuorten aikuisen kokouksessa. Puhe oli hepreaksi ja pääpointteihin saatiin tulkkaus englanniksi, joten sanat jäivät hieman toiselle sijalle. Tunnelma oli kuitenkin melkein käsin kosketeltavan ihana; olimme seurakunnan johtajan sukkahssa, yli 30 nuorta aikuista, ylistäen Jeesuksen nimeä. Maassa, jossa tuon nimen mainitseminenkin saattaa aiheuttaa konflikteja. Yksi lauluista oli ”Sinussa on mun voimani”. Oli ihan mieletöntä kuulla laulettavan sitä ympärillään kolmella eri kielellä. Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, kuinka Jumala on voimallinen rikkomaan rajat seurakuntien, kansojen ja kielten välillä Poikansa kautta. Ja se on niin mahtavaa!

Tänään aamulla Jumala näytti minulle yhden kauneimmista Raamatunjakeista:

Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.

Room: 10:8

Jeff Deyo - I Fear You

Jeff Deyo - I Fear You

Tämä kappale tiivistää asiat, joita olen käynyt läpi viimeisen viikon aikana. Vielä haen selvyyttä kirjoittaa niistä, mutta pystyn jo vähän tuskailultani näkemään, mitä Jumala työstää minussa..

Hyppyjä mukavuusalueelta

Parina viime päivinä olen kamppaillut omien asenteitteni kanssa; lyhyesti sanottuna olosuhteet eivät ole yhtään sellaiset, kuin olen tottunut niiden olevan Suomessa. On ollut helppoa vain laittaa musiikki soimaan, sulkea silmänsä ja unohtaa kaikki ympärillä oleva. Tajusin kuitenkin, ettei se toimi koko kuukautta, jonka vietämme Tiberiaksessa. Eilen oli itse asiassa ensimmäinen päivä, jolloin olisin halunnut lähteä kotiin.

Keskiviikkona näin yhden elämäni upeimmista auringonlaskuista Tel Avivissa. Kävimme tänään katsomassa sanoinkuvaamattoman kaunista valoshowta Galiea-järven rannalla. Myös talon katolta avautuu mahtava maisema. Sekä päivällä, että yöllä. Ehkä näkymä asunnossa ei ole mitenkään loistelias, mutta tajusin Jumalan haluavan minun katsovan seinien läpi.

Joskus Jumala haluaa meidän astuvan ulos omista ongelmistamme, ulos meitä vallitsevista olosuhteista. Näkemään jotain mahtavaa, mitä emme ole aiemmin huomanneet. Koska maailmassa tulee aina olemaan hyviä ja huonoja asioita, miksi emme keskittyisi ennemmin hyviin.

Tässä jotain uutta, mitä olen oppinut. Tälläkin kertaa se oli vaikeaa! Muuttuvatko prosessit koskaan helpommaksi?