Asiaa aamuihin

Viime päivinä olen aloittanut aamuni kuuntelemalla saarnoja. Ystäväni suositteli minulle Mars Hill Churchin pastori Mark Driscollia. Rehellisesti sanottuna en uskonut aiemmin, että voisin viettää tuntikausia viikossa kuunnellen opetusta. Kokeilu on kuitenkin sujunut loistavasti ja välillä nauran itseni kipeäksi aamutoimien ohessa. Suosittelen!

Mars Hill Church / Sermons (Englanniksi)

Perhosia vatsassa

Olen kuluneella viikolla seurannut töissä toisiinsa ihastunutta pikkupariskuntaa. He uskaltavat rohkeasti pitää toisiaan kädestä kiinni, vaikka joinakin päivinä koko koulun muut oppilaat raahaavat heitä käsistä ja jaloista kiinni pitäen yhteen järjestääkseen häitä. Huolimatta faktasta, että aikuisena he tuskin muistavat toistensa nimiä, ihastuminen on tehnyt heistä parempia ystäviä ja koululaisia.

Ihastuminen saa meidät innostumaan hulluilta tuntuvista asioista ja se antaa suuremman rohkeuden tunteen kuin Kippari-Kalle saa pinaatista. Se antaa suuren halun oppia uutta ja kertoa siitä muille.

Kun kuuntelee hienoja todistuksia Jumalan työstä ympäri maailmaa, välillä ei voi kuin pyöritellä silmiään. Kuinka he uskalsivat? Miten ihmeessä he keksivät? Eivätkö he väsyneet tehdessään niin paljon työtä? Heidän ihastumisensa Jumalaan ja Hänen Sanaansa on saanut aikaan ihmeitä. Ilman ihastumista olemme kuin tuhlaajapojan veli, jolla oli kaikki paitsi ilo omaisuudestaan. Emme kykene näkemään mahdollisuuksia, jotka meillä on Jumalan voimassa.

Jumalan Sana toimii ihastumisesta käsin. Se synnyttää Hengen hedelmiä ja saa meidät määrätietoisesti etsimään Jumalaa ja rohkeasti seuraamaan Hänen suunnitelmiaan.

Tänään avasin Raamattuni 2. Pietarin kirjeen alusta (lihavoinnit ja sulkeet lisätty):

   Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken (Huom. Ei melkein kaiken), mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon. Olemmehan päässeet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja voimallaan.

   Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.

   Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta.

   Kun näet teillä on (Huom. Tässä ei käytetä futuuria ”teillä tulee olemaan” vaan ”teillä on”) kaikki nämä avut ja ne vielä enenevät, te ette jää toimettomiksi eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää.

    Se taas, jolta kaikki tämä puuttuu, on likinäköinen, suorastaan sokea. Hän on unohtanut, että hänet on kerran puhdistettu aikaisemmista synneistään.

Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. (Aamen!!)

Kaikki. Mikä lupaus! Olen sanaton. Minulla ei ole tuohon lisättävää.

Pätevä selitys

Muutama päivä sitten Jumala halusi minun pyytävän anteeksi käytöstäni ilman selityksiä. Voi hyvänen aika miten se oli vaikeaa! Samaan aikaan kuitenkin ymmärsin kuinka tärkeää oli ymmärtää ero selittelyn ja anteeksipyytämisen välillä. Täysin hyväksytystä ja perustellusta selityksestä olisin ehkä saanut vastaukseksi hyväksyvän hymähdyksen, mutta anteeksipyytämisen voimaa ei ikinä pitäisi epäillä.

Väsyneenä ja kiireisenä tulee usein sanottua asioita, joita ei tarkoita. Kun on anteeksipyynnön aika, turhan usein se tulee kätkettyä lieventävien lauseiden paljouteen. ”Kun tilanne oli sellainen, nuo muut tekivät sitä ja jättivät tekemättä tätä ja kun minua niin kovasti suututti ja siinä oli sitten sellaistakin ja kun minä nyt olen luonteeltanikin vähän… Niin oli ehkä vähän sopimatonta sanoa niin kärkkäästi..”

Selittely on ehdottomasti taitolaji. Sillä voi tarvittaessa pelastaa itsensä tiukastakin tilanteesta säilyttäen maineensa. Harva vain on tajunnut sen olevan kuten kännääminen; sitä nolompaa, mitä enemmän sitä harrastaa. Kohtuushan on tunnetusti yksi maailman vaikeimmin ymmärrettävimmistä käsitteistä. Tokihan tapaa voi selittää inhimillisellä luonteellamme. Pohja putoaa kuitenkin siinä vaiheessa kun lukee Evankeliumeista Jeesuksesta Suuren neuvoston edessä. Siinä olisi ollut täydellinen paikka vähän selitellä ja pelastaa nahkansa. Hän olisi voinut kertoa kaiken olleen väärinymmärrystä. Se ei olisi ollut varsinaisesti edes valhe, jos olisi vähän muotoillut uudestaan puheitaan. Hän olisi voinut välttää kivuliaan ristikuoleman ja meidänkin historiamme olisi kirjoitettu uudelleen. Mutta Jeesus oli hiljaa, vaikka häntä herjattiin ja paneteltiin.

Tapahtumien värittäminen ja lieventävien asiahaarojen ilmaiseminen opetellaan jo lapsena. Oikein hyvä selitys voi saada äidin tai isän heltymään ja rangaistus on vältetty. Arvostan suuresti vanhempiani, jotka ovat usein jättäneet rankaisematta ennemmin katuvalla mielellä kerrotusta totuudesta kuin hyvästä selityksestä. (Kiitos iskä ja äiti tästä arvokkaasta opetuksesta!)

Samalla tavoin toimii myös Taivaallinen Isä.  Hän on tullut meitä aika reilusti vastaan reilusti lähettämällä oman Poikansa uhriksi meidän mokistamme ja möläytyksistämme. Jumalan edessä selittelyllä tuskin saavuttaa minkäänlaisia lievennyksiä. Hän odottaa meidän pyytävän nöyrästi anteeksi syntejämme, jotta saisi tehdä meistä jälleen Hänelle kelpaavia ja pelastaa meidät kuolemalta. Synnin palkkahan on kuolema, oli kyse sitten ilkeistä sanoista, varastetusta posliinikissasta tai murhasta.

Onhan se nyt kurjaa myöntää, ettei ehkä olekaan täydellinen. Että saattaa joskus tehdä tai sanoa jotain, mikä ei ole täysin linjassa Jumalan mielipiteiden kanssa.  Siinä vaiheessa tarvitaan Jeesus kuvioihin. Voin varmasti sanoa, ettei Hän takaisin tullessaan selittele: ”En voi nyt oikein ottaa teitä mukaan Isän luokse, kun tässä oli nyt yhtä ja toista ja te nyt ette kuitenkaan ole eläneet yhtä hyvin kuin minä, niin voisitte oikeastaan jäädä tänne kuolemaan, niin annetaan jokaiselle ansionsa mukaan, eikös se olisi ihan reilua? ” Minusta se ainakin kuulostaa täysin pätevältä selitykseltä.

Majakanvartijan elämää

Olen hengissä. Talvi vain saa minut melkein horrokseen kylmyydellään ja pimeydellään. En muutenkaan ajattele eläväni erityisen mielenkiintoista aikaa. Varsinkin viime puolivuotisen jälkeen mietin, voiko elämäni koskaan olla yhtä jännittävää.

Vuodenvaihteessa Jumala antoi minulle näyn majakasta, joka seisoo saarellaan, kaukana muista. Se näyttää valoa, mutta harvoin kukaan poikkeaa käymään. Majakka on sattumalta myös tämänhetkisen päiväkirjani kannessa. Elän siis majakka-aikaa. Se tarkoittaa toisaalta vakaata elämää: ei tarvitse huolehtia myrskyn kaatavan veneen tai navigoivan harhaan. Mutta majakka-ajassa, kuten kaikissa muissakin, on huonot puolensa. Kun katsoo laivojen purjehtivan ohitse, toisen menevän itään ja toisen länteen, toivoisi voivansa nostaa purjeet ja lähteä mukaan.

Tämä on niitä päiviä kun on jo kyllästyneenä varustamassa venettä seuraavaa matkaa varten. Kirjoitan ennakkotehtävää kevään yhteishakua varten ja yritän tehdä päätöksiä tulevan kesän suhteen. Jokaisella taholla tuntuu olevan oma mielipiteensä ja on niin vaikeaa yrittää etsiä sitä tärkeintä. Hänen, jolla on ylivertaisen suunnitelmat varalleni.

Eilen mennessäni lisäämään puita sunalle muistelin viime syksyä. Ennen aktioon lähtöä lämmitimme amerikkalaisen ystäväni kanssa puusaunan lähes joka ilta. Se oli hienoa aikaa ja oli melkein sääli lähteä pois keskukselta. Nyt olen täällä taas, kävelemässä saunalle iltahämärässä. Päiväkirjan sivuista kaksi kolmasosaa on vielä tyhjiä. Ehdin nauttia elämästä täällä vielä monta kertaa, ennen kuin ne tulevat täyteen. Majakka-aika jatkuu ja pitäisi ottaa oppia Saarnaajan kirjasta; kaikella on aikansa.

Iltarauha laskeutuu

Huolimatta siitä, kuinka kovasti yritän olla aamuihminen, se ei onnistu. Nautin myöhäisestä iltahetkestä, jolloin saan ottaa Raamatun käteeni ja rauhoittua hyvää musiikkia kuunnellen. Se vain tahtoo kostautua aamuisin. Ne ovat kuitenkin hetkiä, joita ei jättäisi mistään hinnasta kokematta.