Eilen illalla ajauduin työvoimatoimiston sivuille ja löysin sattumalta pari ilmoitusta, joissa haettiin ohjaajia kehitysvammaisten kesäleireille. Jokin tuntui loksahtavan paikoilleen. Tänään juttelin opinto-ohjaajani kanssa ja hän innostui tilaisuudesta yhtä paljon kuin minäkin. Leirien lisäksi kesälle jäisi aikaa muullekin ja saisin lisäksi opintoja eteenpäin, ehkä jopa siinä määrin, että voisin valmistua etuajassa. Olen pohtinut kohderyhmää, johon erikoistua opinnoissa. Olisiko tämä se? Vammaiset ja lapset ovat oikeastaan ainoita sosiaalialan ryhmiä, joissa työn tavoitteena ei varsinaisesti ole ratkaista ongelmia ja selvitä kurjuudesta. Tulevaisuudessahan niitä vaikeuksia tulee olemaan... No, nyt pitäisi kuitenkin alkaa vauhdilla lähettelemään hakemuksia ja rukoilla vielä lisää, että tärppäisi.
Nyt illalla soittelin vielä lyhyesti rekkapoikaystävälle, joka oli riemuissaan käytyään kesän ensimmäisellä ajelulla moottoripyörällä. Perjantaina pitäisi ehkä itsekin uskaltautua kyytiin. Lisäksi veli oli soittanut saaneensa läppärin takaisin yhdeltä epäillyistä. Myös kiertelevä anteeksipyyntö oli tullut "olin kännissä"-selityksen kera.
Minulla ja rekkapoikaystävällä on siis paljon aihetta kiitokseen. Uskomattomilta tuntuneet pyynnöt toteutuivat kun vain ne sanoi yhdessä ääneen Jumalalle. Puhumattakaan siitä, mitä jo pelkästään yhdessä rukoileminen teki meille parina. Ehkä rekkapoikaystäväkin alkaa pikkuhiljaa uskoa tosissaan rukouksen voimaan, sillä aika lailla kaikki rukoukset, jotka olemme yhdessä ääneen sanoneet, ovat tuottaneet hyvää hedelmää.
Tässä vielä vähän kuvaa Espanjan tuliaisista. Viime aikoina olen alkanut ottaa kuvia tärkeistä hetkistä, kun kamera kerta on lähes aina käden ulottuvilla. Toivottavasti saan innostusta päivittää niitä myös tänne blogiin asti.
