Mikä oli oikein vikana? Tuntui, että painin yksin samojen ongelmien kanssa jatkuvasti: oman epävarmuuteni, haavoittuvaisuuteni ja negatiivisten asenteitteni. Lopulta olin siinä pisteessä, että en edes halunnut taistella vihollisen valheita vastaan. En vain jaksanut. Vaikka tunnistin ne ja tiesin, etteivät ne olleet tosia.
Viime viikon maanantaina Jumala antoi minulle kuvan, jossa kapinoin Hänen rakkauttaan vastaan. Itkin, potkin ja huusin. Ajattelin, että käytökseni takia Hän sysäisi minut syrjään. Sen sijaan Hän vain kietoi minut tiukemmin läsnäoloonsa, rakkauteensa ja anteeksiantoonsa. Niin tiukasti, että antauduin. Se oli päinvastainen reaktio, mitä olin odottanut ja mihin olin tottunut. Hän taisteli vastaan vastakkaisessa hengessä ja se sai minut täysin aseettomaksi.
Lopulta olin niin umpisolmussa itseni kanssa, etten voinut muuta kuin pyytää tiimikavereitani rukoilemaan puolestani. Näytin heille haavoittuvaisuuteni. Sen sijaan, että he olisivat olleet vihaisia huonon käytökseni takia, he osoittivat minulle haluavansa tukea ja rukoilla. Mitä ikinä tuleekaan vastaan.
Tuon illan jälkeen tajusin todella, mitä tarkoittaa taistelu vastakkaisessa hengessä. Jumala sallii meille koettelemuksia ja taisteluita, jotta oppisimme tukeutumaan Häneen. Ymmärtäisimme, että Kaikkivaltias Jumala taistelee puolestamme, jos vain annamme Hänelle luvan tehdä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti