Hieno kappale. Pidän etenkin kohdasta “astumaan ulos mukavuusalueeltani, tuntemattomaan valtakuntaan, jossa Jeesus on”. Tuohon on vangittu yksi suurimmista ongelmista elämässä. Sydämemme kaipaa tulla Hänen luokseen, mutta samaan aikaan kaikki meissä taistelee sitä vastaan. Rakastamme hyvää ruokaa, hauskanpitoa, tilipäiviä ja vastuuttomuutta. Vakuutamme kaiken, että saisimme elää huolettomasti. Välttelemme olemasta ehdottomasti jotakin mieltä, ettemme aiheuta erimielisyyksiä. Pakotamme hymyn kasvoillemme, koska emme halua menettää mainettamme. Keksimme tekosyitä, ettemme joutuisi myöntämään olleemme väärässä.
Noin äkkiseltään tuntuisi mukavalta olla Jumalan Poika. Puhua jatkuvasti mahtavasta Isästään, parantaa sairaita ja tehdä muita ihmetekoja, saada ihailijoita ja kävellä veden päällä. Siistiä! Raamatusta kuitenkin löytyy myös kääntöpuoli Jeesuksen elämälle. Kuinka moni meistä olisi valmis olemaan myös vihattu kaikkialla mihin menee (mukaan lukien oma kotikaupunki), viettämään 40 päivää erämaassa vihollisen kiusattavana, kulkea joka paikkaan tuhatpäinen kansanjoukko perässään, joutua koetelluksi kaikkiin mahdollisiin synteihin (ja olla lankeamatta), joutua ystävän pettämänä kidutetuksi ja lopulta syyttömänä ristiinnaulituksi.
Suurin osa kristityistä olisi valmis ottamaan Jumalan lapsena osakseen vain nuo hyvät asiat, minä mukaan lukien. Veli Yunin kirjaa Taivaallinen mies lukiessa päällimmäinen ajatus oli: Onneksi minun elämäni ei ole noin kamalaa. Jatkuvaa kidutusta, pakoilua ja vääryyttä! Kuitenkin lopussa olin inspiroitunut siitä, kuinka voimallisesti Jumala käytti häntä tarkoitukseensa, kuinka Hän ei lannistunut vankilassa, vaan otti ajan siellä tilaisuutena kertoa Jumalasta. Ja näitä lannistumattomia Jumalan palvelijoita on niin paljon muitakin!
Tiimimme ei varsinaisesti ole saanut lämmintä vastaanottoa täällä. Naapurit ovat jahdanneet palavan Raamatun kanssa ja yrittäneet päästä sisälle asuntoomme. Meitä on uhkailtu, olemme olleet tekemisissä poliisien kanssa (jotka olivat tosin mukavia) ja nimen Yeshua mainitseminen pyyhkii hymyn jokaisen tapaamamme ihmisen kasvoilta. Varmuuden vuoksi emme saa myöskään iltaisin poistua asunnostamme ilman miespuolisen tiimiläisen seuraa. Hengellinen sota on ollut vielä melkein pahempaa. Me teemme jotain, mitä vihollinen ei halua. Olen oppinut olemaan iloinen jokaisesta vastoinkäymisestä! Ne vetävät minua ja muita tiimiläisiä yhä lähemmäs Jumalaa! Ihailen ystävääni, joka ylistää Jumalaa jokaisesta saamastaan paniikkikohtauksesta.
Raamattu ei lupaa meille helppoa elämää, päinvastoin! Taisteluita, kidutusta, vainoa, kiusauksia, maineen menettämisen.. Lista on pitkä. Mutta Jumala on luvannut meille Hänen rauhansa. Jostain syystä emme usein vain ymmärrä, kuinka paljon tuo rauha pitää sisällään. Enemmän kuin mitä maailma voi koskaan tarjota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti