Ihana kiireetön sunnuntaiaamu. Tällä hetkellä tunnen vain suurta kiitollisuutta Jumalalle siitä, että saan olla hänen lapsensa.
Naureskelin Tallinnasta tullessa, että jos vuosi sitten joku olisi sanonut minulle, että vuoden päästä nukut laivassa matkalla Helsinkiin kahden amerikkalaisen vieressä, syöt aamupalaksi suklaata ja porkkanoita, ja olet aivan okei tilanteen kanssa, en olisi uskonut. Kuitenkin, vaikka uskomattomia juttuja tapahtuu koko ajan, tunnen vain suurta rauhaa johdatusta siihen, että olen oikealla paikalla ja onnellinen.
Enää en jaksa välittää, nukunko ”omassa” sängyssä vai kovalla retkipatjalla jossain kaukana kotoa. En saa hermoromahdusta unohtaessani meikit kotiin, jos Raamattu on mukana. En haaveile enää designtalosta, vaan siitä, että haluan olla Jumalan käytössä, minne ikinä Hän minut viekin. Tunnen suurempaa huolta tuntemattomista ihmisistä kuin pankkitilini saldosta (ja uskokaa pois, siinä olisi jollekin hurjasti murehtimista).
Eilen kun käytiin porukalla kaupassa, rukoilin, että Jumala antaisi minulle viisautta ostaa kerrankin jotain fiksua. Jostain kumman syystä päädyin ostamaan jäätelöt keskuksen porukalle. Hassua..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti