Aikalisä

Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti. Kaksi kuukautta on nyt paahdettu Evijärvellä ja ”vähän” sen ympäristössäkin. Viime opetusviikko oli poikkeuksellisesti Perheniemessä Lahden lähellä, josta suuntasimme Keski-Suomeen. Intensiivinen opetus ja kertyneet kilometrit ovat vaatineet veronsa. Jumala muistutti viime viikolla, kuinka tärkeää on pitää yllä suhdetta Hänen kanssaan, vaikka tekemistä ympärillä olisikin paljon. Kun muu porukka on tällä viikolla Arkki-leirillä, minä suuntasin Pohjois-Pohjanmaalle. Muutama päivä vanhempien nurkissa ilman mitään erityistä tekemistä tuli tarpeeseen. Käytin ajan lueskellen, rukoillen ja ylistäen Jumalaa. Loistavaa.

Olen jo jollain tapaa sisäistänyt kuinka paljon ”työtä” Jumalan lähellä kulkeminen vaatii. Se oli asia, mitä eniten pelkäsin ennen uskoontuloani. Tiesin jo jollain tasolla, että Hän haluaa minulta täyttä omistautumista. Ajattelin, että ”uskovana” oleminen on tylsää (tämä harhakuvitelma lienee aika monella). Se, jonka Jumala on tylsä, ei varmasti ole tutustunut samaan elävään Jumalaan, josta Raamattu puhuu.

Hassua, että ajauduin muistelemaan tätä juuri tänään, kun tuosta elämäni tärkeimmästä päätöksestä on kuulunut tasan 10 kuukautta! Voin kyllä valehtelematta sanoa, että tuo aika on ollut elämässäni haastavinta, mahtavinta, itkuisinta, onnellisinta, opettavaisinta, turvallisinta, mutta ennen kaikkea mielenkiintoisinta tähän mennessä (listaa olisi voinut jatkaa loputtomiin, mutta yritän pysytellä hyvän maun rajoissa). Herra tietää tarkalleen, mitä haasteita juuri minun luonteeni tarvitsee. Hän on mahtava!!

Välillä on raskaita aikoja. Päiviä jolloin tuntuu, että Taivaallinen Isä on kaukana. Hetkiä jolloin ajattelee, ettei Jumala kuule minua, vaikka kuinka huudan. Mutta ne ovat vain tunteita, eivät koko totuus. Silti en tiedä mitään parempaa kuin olla Hänen lapsensa. Jeesuksen seuraaminen on kaiken työn ja tuskan arvoista. Joka ikinen hetki.