Rakastamisen vaikeutta

Näin kuuden viikon jälkeen tiimikavereiden tavat ja naamat alkavat ärsyttää eikä enää jaksa olla mukava ja kärsivällinen vuorokauden ympäri. Varsinkaan kun on lisäksi väsynyt ja ikävöi kotiin. Raamatussa on kuitenkin harvinaisen selkeästi ilmoitettu, miten lähimmäisiin pitää suhtautua. En ole löytänyt porsaanreikää, jonka varjolla voisi tehdä poikkeuksen. Olenkin kokenut huonoa omaatuntoa jokaisesta kerrasta, jolloin olen epäonnistunut olemaan hyvä lähimmäinen. Eilen kiukuttelin Jumalalle, kuinka olen kyllästynyt jatkuvasti pyytelemään anteeksi ja olemaan nöyrä. Kristuksen kaltaisuus ei vaan onnistu!

Tänä aamuna Hän alkoi puhua minulle rakkauden kaksoiskäskystä ihan uudesta näkökulmasta:

Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. (Matt. 22: 37,39)

Olen yrittänyt ajatella, ettei ole kyse minusta tai tunteistani vaan Jumalasta ja muista ihmisistä. Tuossa käskyssä on kuitenkin kyse myös minusta. Käsky rakastaa koostuu kolmesta lenkistä; Jumala, minä ja lähimmäinen. Minä olen keskimmäinen lenkki ja jos en osaa rakastaa itseäni niin kuin Jumala minua rakastaa, kuinka voin rakastaa ihmisiä ympärilläni? Jeesus sanoi molempien käskyjen olevan yhtä tärkeitä.

Olen kyllä kovasti yrittänyt rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiäni, mutta tajusin sen olevan äärimmäisen vaikeaa, koska olen itse niin lannistettu. Epäonnistuminen vain lisäsi tuota tunnetta ja oravanpyörä olikin valmis. Luin jokaisen koulun aikana saamani rohkaisukirjeen (tiesin, että niiden mukana raahaaminen oli tärkeää!). Kun muistin, mitä Jumala ja ystäväni minusta ajattelevat, oli taas helppoa muistaa tiimikavereiden ja Jumalan hyviä puolia. Joista yksi on se, kuinka Hän aina muuttaa vaikeudet opetuksiksi.