Isi maksaa

Toissailtana uneksin tulevaisuudestani. Kuinka mukavaa onkaan lähteä opiskelemaan ja muuttaa omaan kämppään. Ajattelin, että toivottavasti on rahaa ostaa kivoja huonekaluja ja muita tavaroita. Seuraavana yönä näin unta, kuinka istuin ihanassa asunnossani. Kaikki oli, kuten olin toivonutkin. Jotain kuitenkin puuttui. Tajusin sisälläni olevan tyhjyyden tunteen ja tunnistin, että olin kokenut sen aiemmin.

Heräsin pahantuulisena. Miksi kerta toisensa jälkeen laitan Jumalan elämässäni syrjään, vaikka tiedän Häntä tarvitsevani? Olin harmistunut. Minä todella haluan seurata Häntä, mutta miksi se on niin vaikeaa? Miksi joudun välillä pakottamaan itseni rukoilemaan ja viettämään aikaa Hänen kanssaan? Puhumattakaan ylistyksestä, joka jää niin helposti väliin. Lopulta aina ymmärrän, kuinka tärkeää se on.

Aktio on ollut minulle suuri koulutus oman lihan kuolettamiseen. Olen mukavuudenhaluinen ja rakastan ruokaa. Hermostun, jos asiat eivät ole niin kuin olen tottunut niiden olevan. Kun yhtäkkiä tajuaakin olevansa vieraassa maassa, lähes vieraiden ihmisten kanssa, ilman säännöllisiä tuloja tai tietoa seuraavasta ateriasta, tekemässä jotain, jonka tarkoitusta ei voi nähdä, voi sanoa olevansa aika pulassa. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä Jumalan puoleen. Sen olen kyllä kiitettävästi tehnytkin, tosin yleensä aika viime tipassa. Hän on osoittanut joka kerta luotettavuutensa. Jollakin kertaa se on tarkoittanut ilmestystä työn tarkoituksesta tai uusia ihmissuhteita, toisella taas uusia farkkuja hajonneiden tilalle tai herkullista ateriaa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna, en ole jäänyt mistään vaille. Pappa betalar. Kirjaimellisesti. Hän antaa aina mitä tarvitsemme, mutta se ei ehkä aina ole mitä haluamme. Hänen tavoitteensa vain on saada meidät lähemmäksi itseään osoittaakseen huolenpitonsa.