Kuluneella viikolla minua on vaivannut koti-ikävä. Se vaikuttaa hassulta, sillä onhan minulla koti. Useampikin. Silti tuskailen sen kanssa, että tavarani ovat kaikki eri paikoissa. Minulla on kolme hammasharjaa, kolmessa eri osoittessa. Pakatessani viikonloppua varten otin mukaan lähes jääkiekkokassillisen tavaraa, jokaiseen eri tarkoitukseen. Treenivaatteet salille, siistit vaattet kyläilyyn, läppäri koulujuttujen tekemiseen, ajopuku moottoripyöräilyyn, työvaatteet hommiin ja mitä vielä. Juuri kun olin saanut siivottua vaatekaapin, piti taas vetää vaatteet suorista pinoista kassiin. Vaikea kuvitellakaan, että joskus pidin pakkaamisesta.
Löysin loppuviikosta Passengerin Let Her Go -biisin. Siitä lähtien se on soinut taustalla aina kun mahdollista, nytkin. Only hate the road when you're missin' home. Olen taas pisteessä, jossa en voi suunnitella suuria. Tiedän opiskelevani oikeaa alaa, mutta minulla ei ole pienintä aavistustakaan, mitä tulen tekemään työkseni. On turhauttavaa antaa päivien vain valua ohi. Aamuisin tekee mieli jäädä nukkumaan. Miksi nousta aikaisin jos ei ole juurikaan mitään suunnitelmia päivälle? En ole oikein viime aikoina jaksanut lukea Raamattuakaan. Tiedän, että se kannattaisi ja mietin varmasti tulevaisuudessa, kuinka olisi pitänyt käyttää aika hyödyksi.
Eilen kokouksessa eräs vanha herra kyseli rekkapoikaystävältä rengaskaupoista. Kesti hetken, ennen kuin tajusimme hänen tarkoittavan kihloja. Myöhemmin mietin, että kun on menty kihloihin, kysellään naimisiinmenosta, sitten lapsesta, lapselle kaverista ja kun ei ole enää mitään kyseltävää, ollaan toivottavasti jo sen verran aikuisia, että osataan jättää utelut omaan arvoonsa. Näin kai se menee aina. Loppujen lopuksi kyse ei niinkään ole kiireestä saada kaikki tärkeät elämäntapahtumat pois alta, vaan kiinnostuksesta toisia kohtaan. Sanoa jotain, ettei jää kokonaan sanomatta.
Viikonlopun miesessä on pyörinyt jae Sananlaskuista: "Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi; autuas se, joka noudattaa lakia." On tärkeää olla päämääriä. Mutta yhtä tärkeää on myös osata luottaa Jumalaan siinä, missä itse ei näe määränpäätä. Sitä kai harjoittelen nyt. Hajanaisia ajatuksia, mutta muuta ei tällä hetkellä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti