Perinteet kunniaan

Seurakunta on jakautunut kahtia, nuoriin ja vanhoihin. Vanhat ovat konservatiivisia, tylsiä ja jumittuneita tapoihinsa, jotka ovat perua heidän nuoruudestaan. He laulavat vain hengellisen laulukirjan lauluja ja nostavat metelin, jos jotain nykyajan hömpötyksiä yritetään ajaa läpi seurakunnan kokouksissa. Nuoret taas ovat vastuuntunnottomia, omaavat aivan liian liberaalit arvot eivätkä kunnioita muiden mielipiteitä. He soittavat kissan rääkkäykseltä kuulostavaa musiikkiaan liian kovalla ja tekevät kaiken uhallakin toisin kuin vanhempansa.

Ei ihme, että seurakunnissakin yhteistyö vanhojen ja nuorten välillä usein takkuaa. Kumpikaan sukupolvi ei kunnioita toista niin paljon, että vaivautuisi edes yrittämään yhteistyötä. Jostain kumman syystä nuo vanhat kuitenkin jatkuvasti puhuvat ylpeinä lapsistaan ja lapsenlapsistaan, ottavat kunnian heidän menestyksestään. Ovathan he kovalla työllä sukuansa jatkaneet. Nuorten keskuudessa taas mummun tekemät villasukat ovat kestomuodin huippukärkeä ja vaikka kavereille totuutta ei välttämättä kerrotakaan, harva vaihtaisi pois joulun vanhempiensa kanssa.

Sodanjälkeisessä Suomessa mahdollisuudet lisääntyivät. Sukutila ei välttämättä enää työllistänytkään perheen nuorempaa polvea, vaan työhön saatettiin lähteä toiseen kaupunkiin. Tuo oli kiehtova vaihtoehto varsinkin niille, jotka halusivat rakentaa itse tulevaisuutensa ja asemansa yhteiskunnassa. He halusivat tehdä jotain muuta kuin vanhempansa. Teollistuva Suomi tarvitsi yhä vähemmän käsityöläisiä ja enemmän työntekijöitä. Siihen oli mukauduttava silläkin uhalla, että sukupolvia kestänyt käsityöperinne katkeaisi.

Miksi ihmeessä jauhan Suomen historiasta? Uskon siitä löytyvän ratkaisun ongelmaamme. Voimme rakentaa tulevaisuuttamme vain ymmärtämällä historiaamme. Seurakunnissa vanhat eivät halua luopua asemastaan, koska eivät yksinkertaisesti luota siihen, että nuoret jatkavat perinteitä. He eivät usko, että nuoremmat osaisivat tehdä kaiken yhtä hyvin kuin he itse. Siinä vanhemmat ovat oikeassa. Kuinka se olisikaan mahdollista, jos kukaan ei opeta heitä? Voiko nuoria syyttää siitä, että he keksivät itselleen tavan selvitä?

Me emme halua rakentaa seurakuntaamme uudestaan jokaisen sukupolven aikana. Tulta ei tarvitse keksiä montaa kertaa, jos isä näyttää pojalleen kuinka se tehdään. Vain oppimalla historiastamme, voimme jatkaa työtä siitä, mihin vanhempamme ovat jääneet. Seurakunnat tarvitsevat mestareita, joilla on vuosikymmenten kokemus työstään! Mutta mestarit tarvitsevat oppipoikia, joille jakaa viisautensa estääkseen sitä katoamasta. Kun mestari on itse vastuussa oppilaansa kouluttamisesta, ennen pitkää syntyy luottamus siihen, että tämä pärjää ja osaa jatkaa perinnettä. Mestari voi lopulta keskittyä ylpeänä seuraamaan oppipoikansa menestystä.

Jeesus tiesi, ettei Hän tule olemaan maan päällä ikuisesti. Hän näki, kuinka kipeästi laumansa tarvitsi paimenia. Hän pyysi niitä Isältään ja lähetti matkaan kaksitoista opetuslastaan. Jeesus varusti heidät matkaan ohjein ja rohkaisuin. Hän käski tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen. Apostolien työ ei aina sujunut virheittä, mutta perinne jatkui. Myös Vanhasta Testamentista löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka mestarit ovat kouluttaneet seuraajansa. Elian mentyä taivaaseen Elisa jopa sai Jumalan Hengen tämän jälkeen.

Sukupolvien välinen kuilu voidaan täyttää vain luomalla henkilökohtaisia suhteita. Kuten vanhemmilla on jälkikasvuunsa; eivät kaikki lapset pidä äitinään yhden lapsen äitiä. Nuoret voivat oppia arvostamaan vanhempia vasta tutustuessaan heihin. Oppimalla ymmärtämään heidän historiansa ja arvonsa. Kuulemalla tarinoita, miksi juuri tämä hengellisen laulukirjan laulu on merkityksellinen. Seurakunnat ovat täynnä juurettomia nuoria, jotka tarvitsevat oppaan. Nämä oppaat istuvat toisella puolen salia.

Uskon, että Jumala on voimallinen kouluttamaan meidät tehtäväämme, mutta uskon myös Hänen valinneen käyttää meistä jokaista osana suunnitelmiaan. Rukoukseni on, että Jumala yhä tänä päivänä saattaisi yhteen mestarit ja oppipojat. Jotta nuorempi polvi voisi ymmärtää juurensa ja vanhempi saada kuljetettua perintönsä nuoremmilleen.