Muutama päivä sitten Jumala halusi minun pyytävän anteeksi käytöstäni ilman selityksiä. Voi hyvänen aika miten se oli vaikeaa! Samaan aikaan kuitenkin ymmärsin kuinka tärkeää oli ymmärtää ero selittelyn ja anteeksipyytämisen välillä. Täysin hyväksytystä ja perustellusta selityksestä olisin ehkä saanut vastaukseksi hyväksyvän hymähdyksen, mutta anteeksipyytämisen voimaa ei ikinä pitäisi epäillä.
Väsyneenä ja kiireisenä tulee usein sanottua asioita, joita ei tarkoita. Kun on anteeksipyynnön aika, turhan usein se tulee kätkettyä lieventävien lauseiden paljouteen. ”Kun tilanne oli sellainen, nuo muut tekivät sitä ja jättivät tekemättä tätä ja kun minua niin kovasti suututti ja siinä oli sitten sellaistakin ja kun minä nyt olen luonteeltanikin vähän… Niin oli ehkä vähän sopimatonta sanoa niin kärkkäästi..”
Selittely on ehdottomasti taitolaji. Sillä voi tarvittaessa pelastaa itsensä tiukastakin tilanteesta säilyttäen maineensa. Harva vain on tajunnut sen olevan kuten kännääminen; sitä nolompaa, mitä enemmän sitä harrastaa. Kohtuushan on tunnetusti yksi maailman vaikeimmin ymmärrettävimmistä käsitteistä. Tokihan tapaa voi selittää inhimillisellä luonteellamme. Pohja putoaa kuitenkin siinä vaiheessa kun lukee Evankeliumeista Jeesuksesta Suuren neuvoston edessä. Siinä olisi ollut täydellinen paikka vähän selitellä ja pelastaa nahkansa. Hän olisi voinut kertoa kaiken olleen väärinymmärrystä. Se ei olisi ollut varsinaisesti edes valhe, jos olisi vähän muotoillut uudestaan puheitaan. Hän olisi voinut välttää kivuliaan ristikuoleman ja meidänkin historiamme olisi kirjoitettu uudelleen. Mutta Jeesus oli hiljaa, vaikka häntä herjattiin ja paneteltiin.
Tapahtumien värittäminen ja lieventävien asiahaarojen ilmaiseminen opetellaan jo lapsena. Oikein hyvä selitys voi saada äidin tai isän heltymään ja rangaistus on vältetty. Arvostan suuresti vanhempiani, jotka ovat usein jättäneet rankaisematta ennemmin katuvalla mielellä kerrotusta totuudesta kuin hyvästä selityksestä. (Kiitos iskä ja äiti tästä arvokkaasta opetuksesta!)
Samalla tavoin toimii myös Taivaallinen Isä. Hän on tullut meitä aika reilusti vastaan reilusti lähettämällä oman Poikansa uhriksi meidän mokistamme ja möläytyksistämme. Jumalan edessä selittelyllä tuskin saavuttaa minkäänlaisia lievennyksiä. Hän odottaa meidän pyytävän nöyrästi anteeksi syntejämme, jotta saisi tehdä meistä jälleen Hänelle kelpaavia ja pelastaa meidät kuolemalta. Synnin palkkahan on kuolema, oli kyse sitten ilkeistä sanoista, varastetusta posliinikissasta tai murhasta.
Onhan se nyt kurjaa myöntää, ettei ehkä olekaan täydellinen. Että saattaa joskus tehdä tai sanoa jotain, mikä ei ole täysin linjassa Jumalan mielipiteiden kanssa. Siinä vaiheessa tarvitaan Jeesus kuvioihin. Voin varmasti sanoa, ettei Hän takaisin tullessaan selittele: ”En voi nyt oikein ottaa teitä mukaan Isän luokse, kun tässä oli nyt yhtä ja toista ja te nyt ette kuitenkaan ole eläneet yhtä hyvin kuin minä, niin voisitte oikeastaan jäädä tänne kuolemaan, niin annetaan jokaiselle ansionsa mukaan, eikös se olisi ihan reilua? ” Minusta se ainakin kuulostaa täysin pätevältä selitykseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti