Turvallisuussuunnitelma

Tiedättekö sen tunteen, kun on avaamassa suunsa sanoakseen jotain, mutta sanat vain haihtuvat mielestä ennen kuin ne ehtii saada sanottua? Juuri sellainen tunne minulla on kirjoittamisen suhteen. Paljon ajatuksia ja ja luonnoksia, jotka haluaisin saada kirjoitettua tänne. Aina ne vain hukkuvat kiireeseen, joka tuntuu olevan maailman paras inspiraation ja syvällisten pohdintojen tappaja. Silti aina vain koen, että minun tehtäväni on kirjoittaa.

Puhuimme koulussa tänään Oulun koulupuukotuksesta ja opettaja kysyi, mitä voimme tehdä estääksemme tilanteen omassa oppilaitoksessamme ja miten toimia, jos tilanne sattuisi kohdalle. Kysymystä seurasi hiljaisuus, kunnes eräs vastasi mahdollisten pakoreittien tuntemisen olevan tärkeää. En itse ajatellut mahdollista tilannetta ollenkaan uhkaavaksi. Mikään pakoreitti ei ole täysin varma, eivätkä parhaatkaan turvallisuussuunnitelmat välttämättä tuo turvaa. Mietin ainoan turvani olevan rukous. Kuvittelin tilanteen, jossa mahdollinen kouluampuja kävelisi ohitseni, kuin olisin näkymätön. Tai haavoittuneena Jumala yliluonnollisesti voisi parantaa minut. Ehkä olen saanut vaikutteita Corrie ten Boomin kirjoista, jotka ovat iltalukemisenani tällä hetkellä. Mutta eihän tuollaisia ajatuksia noin vain voi möläyttää kaikkien kuullen. Pitäisivät pian entistäkin hullumpana.

Tämänpäiväinen sai minut ajattelemaan pelkoa. Kuinka elämänsä saisikaan täytettyä erilaisilla peloilla! Voisi pelätä kouluampumisia, syöpää, ihmissuhteita, yksinäisyyttä ja raiskaajia pimeällä kotimatkan varrella, näin vain muutamia mainitakseni. Pelkoihin voisi rakentaa itselleen turvallisuussuunnitelmia. Voisi jättää syömättä kaiken, joka mahdollisesti aiheuttaa syöpää. Tai ottaa vakuutuksen (usko tai älä, on olemassa erikseen syöpävakuutuksia!). Voisi jäädä kotiin ihan varmuuden vuoksi, ettei kukaan voisi satuttaa tahallaan tai vahingossa. Ja silti, suurin osa onnettomuuksista sattuu juuri kotona. Ja yksin kotona odottaisi yksinäisyys.

Joku on laskenut Raamatussa esiintyvän 365 kertaa "älä pelkää" eri muodoissa. Se ei vain voi olla sattumaa. Jokaisena vuoden päivänä Jumala haluaa muistuttaa meitä, ettei meillä ole mitään pelättävää. Istuessani pöytäni ääressä opettajan jatkaessa selostusta turvapoistumisreiteistä kiitin Jumalaa siitä, ettei minun todellakaan tarvitse pelätä mitään. Mikään uhka ei ole niin suuri, ettei Hän olisi suurempi. Minulle se tuntuu lähes itsestään selvyydeltä, joten tuntui vähintään yhtä hullulta joidenkin oikeasti suunnittelevan pakoreittejä turvaksi.

Kuva lainattu täältä.