Neljä kuukautta elämästäni

Voi tuska. Olen yrittänyt tässä kouluhommien ohella suunnitella ohjelmaa ensi kesäksi. Olen jo kertaalleen asiasta kriiseillyt pari viikkoa sitten todeten, etten voi tehdä asialle oikeastaan mitään. Olen myös rukoillut (totta kai!), mutta Jumalalla tuntuu joko olevan kiireitä tai sitten Hän yrittää kasvattaa kärsivällisyyttäni. Siinä onkin työnsarkaa, sen voin kertoa. Veikkaan siis jälkimmäistä. Tämä ei tunnu olevan millään muotoa uusi tilanne, että seison risteyksessä tuijotellen taivaaseen ja odottaen merkkiä, mihin suuntaan mennä.

Vaihtoehdot ovat siis seuraavat:

Ruurikkala. Haaveilen, että pääsisin kesäksi taas kotiin. Olisi mahtavaa mennä opetuslapseuskoulun henkilökuntaan. Olen rukoillut, että Jumala veisi minut ulkomaille tänä vuonna. Uusia ihmisiä, oppimista Jumalasta, itsestäni ja taitoja tulevaan ammattiini. Periaatteessa tuo suunnitelma vaikuttaa täydelliseltä; saisin opintopisteitä siitä, että elän unelmaani. Unelmistani vain puuttuu toukokuun välttämättömät työt, 8 opintopistettä ja 7 viikkoa syksyllä, jolloin en pääsisi kouluun. Mutta silti. Olisihan se mahtavaa.

Kesätyöt. Oman alan kesätyöt ovat todellakin kiven takana. Ilman suhteita ja riittävää koulutusta lähes mahdotonta. Kaupan kassalle voisi hakea, mutta 4 kuukautta on pitkä aika tehdä jotain pelkän rahan takia. Haluaisin saada jotain muutakin aikaan. Ehkä alan harkita ryhtyväni säästäväiseksi välttääkseni tämän vaihtoehdon?

Opiskelu. Ei ollenkaan huono ajatus lueskella ja kirjoittaa esseitä sadesäällä. Hyvällä ilmalla voi ottaa aurinkoa ja lomailla heinäkuun. Ainakin saisi ne opintopisteet. Toivottavasti ei tule kovin sateinen kesä. Toisaalta, toivottavasti tulee hyvin sateinen kesä. Onko minussa liikaa seikkailumieltä tällaiseen?

Yritän ehkä vain järjestellä ajatuksia saadakseni jostain edes kiinni. Omasta mielestäni pahinkin vaihtoehto kuulostaa kelvolliselta, jos vain saan siihen selkeän vahvistuksen Jumalalta. Silloin voin ainakin tietää olevani oikealla paikalla. Tulkoon mitä vain, haluan olla Häntä lähellä.

Luin jostakin loistavan oivalluksen:

Stress makes you believe 

that everything 

has to happen right now. 

Faith reassures you that 

everything will happen 

in God's timing.

Tämän voimalla kai sitä on mentävä, kunnes muun aika on.