Takana on melkoisen pitkä tauko bloggailua. Syynä lienevät päällimmäisenä kiire ja tunne sittä, ettei minulle ole viime aikoina tapahtunut mitään erikoista. Kuitenkin kirjoittaminen tuntuu edelleen tärkeältä. Tuttavat eri puolilta ovat kertoneet lukeneensa blogiani ja jaksan hämmästyä kerta toisensa jälkeen! Vau.
Päivät kuluvat hurjaa vauhtia. Usein olen tajunnut viikon olevan ohi, ennen kuin olen ehtinyt edes purkaa kassiani edellisen viikonlopun jäljiltä. Niin monenlaisia asioita pyörii päässä. Haluaisin palkata itselleni henkisen kirjanpitäjän, jos se olisi mahdollista. Saisi erilliset osastot koululle, perheelle, ystäville, rekkapoikaystävälle, mutta ennen kaikkea Jumalalle.
Ihailen läsnäolemisen taitoa. Sitä, kun osaa laittaa kaiken muun syrjään ja keskittyä vain olemassa olevaan hetkeen. Siinä vaiheessa kun asioista alkaa tulla suorittamista, kaikki alkaa mennä päin mäntyä. Kiireen huomaa välillä vasta siinä vaiheessa, kun yrittää keskittyä rukoukseen pään ollessa täynnä muita asioita. Olen kuullut jonkun ehdottavan asioiden kirjoittamista ylös, mutta minulla se aiheutti vain stressaavan listan tekemättömiä asioita, joita en olisi ikimaailmassa muuten muistanut. Ehkä toimivinta tähän mennessä on ollut vain kuunnella rauhallista musiikkia ja lukea Raamattua.
Nyt muutamana aurinkoisena ja lämpimänä päivänä todellisuus kesän lähestymisestä iski vastaan. Eikä vähiten siitä syystä, että olen hädin tuskin ehtinyt ajatella kesätöitä. Minulla olisi eräs haave, josta kerron ehkä lisää tuonnempana. Nyt keskityn (tai opettelen keskittymään) rukoilemaan, mitä suunnitelmia Luoja on tehnyt minua varten.
Tässä hieman ajatuksia matkan varrelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti