Pari päivää on kulunut taas Ruurikkalan idyllisissä maisemissa. Koska tällä viikolla tunteja oli taas säälittävän vähän, pää oli hajoamispisteessä kaikesta liian vähästä työstä ja pitkään nukkumisesta. Niinpä päätin tulla vähän auttelemaan keskukselle ja viettämään laatuaikaa. Kuinka olenkaan kaivannut tätä paikkaa!
Tänään lukiessani erästä kirjaa, aloin pohtia Jumalan suuruutta. Ei mikään helppo aihe, mutta ainakin yritin. Sain mieleeni kuvan, jossa katson korkealta vuorelta maailmaa. Sellainen maisema on helppoa nähdä kuvana, sen kummemmin pohtimatta välimatkoja. Entä jos kykenisin näkemään myös sivuille ja taakse yhtä aikaa samalla tavoin? Jos voisin katsoa samaan aikaan sekä ylös, että alas? Mitä jos pystyisin keskittämään katseeni sumenematta kauas ja lähelle, nähdä yhtä hyvin kirkkaassa valossa ja synkässä pimeydessä kuin päivänvalossakin? Jos voisin nähdä kaiken niin pienen, että sen katselemiseen tarvitsee parhainta mikroskooppia yhtä hyvin kuin äärettömän. Kaiken näkyvän ja näkymättömän. Saattaisin olla jo hieman lähempänä Jumalan näkökulmaa.
Jumala valaisi asiaa esimerkin kautta. Siskontyttöni rakastavat puhua sunttäreistää, eikä ihme, sillä joka vuosi he saavat valita synttärikakulleen teeman ja siskoni on loistava leipuri. He nauttivat saadessaan puhua iästään ja näyttää sormin, kuinka paljon on neljä tai kuusi vuotta. Mutta odotapa vain jos menet mainitsemaan, kuinka vanha itse olet, se saa heidät hämilleen ja he alkavat useimmiten puhua jostain aivan muusta asiasta. Luvut, jotka ovat enemmän kuin kymmenen ovat vain käsitteitä. He tietävät sellaisten olemassaolosta, mutta eivät ymmärrä niitä vielä. Sama juttu Jumalan suuruuden kanssa. Olisi turhaa pyytää Jumalaa kertomaan yhdellä kertaa millainen Hän on, sillä se jäisi vain käsitteeksi. Toki voisimme kysyä Jumalalta puiden tai hiekanjyvien määrää maailmassa ja kaikkivaltiaana Hän toki osaisi vastata, ongelma on kuitenkin se, ettemme kykenisi ymmärtämään niin suuria käsitteitä, että saisimme luvusta jotakin irti.
Jos ajattelee Jumalan olevan vanha parrakas ukko, joka katselee meitä avaruudesta, jää paljosta paitsi. Ensinnäkin Hän näkisi maailman hyvin kaukaa. Tuskin häntä kiinnoistaisi paljoakaan sinun tai minun pelastuminen. Toiseksi Hän näkisi maailman vain toiselta puolelta. Silloinhan se toinen puoli jäisi täysin ilman valvontaa ja siellä saisi tehdä mitä haluaa. Aika järjetöntä. Me tarvitsemme Pyhää Henkeä opettamaan meille käsitteitä. Jos lapset oppivat ymmärtämään lukuja, jotka ovat enemmän kuin kymmenen, mekin voimme aikuisina oppia asioita, jotka joskus olivat suurempia kuin ymmärryksemme.
Tuo on hyvä lähtökohta alkaessa pohtia sitä kenen kanssa olemmekaan tekemisissä täällä maan päällä ja mitä tarkoittaa kaikkivaltias, elävä Jumala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti