Luovutusvoitto

Aina asiat eivät mene kuten toivoisi. Sitten tulee pettymys. Voi tuijottaa pari päivää seinään ja velloa syvissä vesissä. Miettiä, kuka on aina oikeassa ja keksii parhaat suunnitelmat. Väittää viimeiseen asti, että "olisinhan minä itsekin.. miksi ei?" Kun on mököttänyt tarpeeksi, voi todeta olleensa väärässä ja pyytää anteeksi.

Ennen olisin sanonut vastoinkäymisten olevan vain huonoa tuuria. Vailla tarkoitusta, tekemässä minut onnettomaksi. Jos motiivinani uskoa Jumalaan olisi pääsy taivaaseen, olisin siirtänyt päätöstäni viimeiseen asti. Kuvitelmat täydellisestä uskovasta ja helposta elämästä karisevat edelleen joka päivä. Silti en vaihtaisi niistä yhtäkään pois. Pääsykokeiden psykologisissa testeissä pyydettiin jatkamaan lausetta: "Pelkään eniten.." Tajusin riemuiten, että voin kirjoittaa rehellisesti etten pelkää mitään. Mikään pelko ei ole suurempi kuin Jumalani. Tarvitsen Häntä enemmän kuin mitään muuta.

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.
(Room. 5:1-5)